Blogit

Slushin toimitusjohtaja Eerika Savolaisen mukaan Slush-tiimi jäljittelee kasvuyritystä: "Me aloitamme vuoden 15–20 henkilöllä, joka kasvatetaan noin 50:een syksyyn mennessä. Näiden työntekijöiden lisäksi meillä on tapahtumassa 2 000 vapaaehtoista apunamme". Kuva: Slush.

Suomen menestys syntyy loskan keskellä

Slush tuo huikean joukon maailman suurimpia startup-sijoittajia vuosittain yhden katon alle. Slushin toimitusjohtaja vinkkaa, mitä kasvuyrittäjyydestä kiinnostuneen kannattaisi tehdä juuri nyt.

Slush on Helsingissä järjestettävä maailman suurin riskisijoitusrahan kokoontuminen. Suomeen saapuvat sijoittajat hallinnoivat yhteensä yli tuhannen miljardin euron pääomia ja sijoittavat niitä yrityksiin, joiden liikeideaan he uskovat.

"Slush on Euroopan johtava startup-tapahtuma ja liike, jonka missio on auttaa yrittäjiä muuttamaan maailmaa", kertoo tapahtuman toimitusjohtaja Eerika Savolainen.

Savolainen on aloittanut toimitusjohtajana tammikuussa, mutta Slush-vuosia takana on jo kolme. Vaikka Savolainen aloitti johtotehtävässään vasta alle vuosi sitten, on johtajakokemusta silti karttunut runsaasti. Hän vastasi Slushissa aiemmin operaatioista ja ohjelmasta.

Nyt hän johtaa 45-henkistä tiimiä, joka vastaa täyspäiväisesti tapahtuman tuotannosta.

"Slush-tiimi jäljittelee kasvuyritystä. Me aloitamme vuoden 15–20 henkilöllä, joka kasvatetaan noin 50:een syksyyn mennessä. Näiden työntekijöiden lisäksi meillä on tapahtumassa 2 000 vapaaehtoista apunamme", jatkaa Savolainen.

Kulttuuri on kasvuyrityksen kulmakivi

Monet suomalaisen startup-kentän menestyjät ovat ponnistaneet Slushista. Slushin ensimmäinen toimitusjohtaja Miki Kuusi johtaa Woltia, aiemmin varatoimitusjohtajana toiminut Emma Lehikoinen toimii Swappien operatiivisena johtajana, ja tapahtuman ensimmäinen päätuottaja Atte Hujanen on karaokesovellus Singan perustaja ja toimitusjohtaja.

Yksi yhteinen nimittäjä näille kaikille on Slushin kulttuuri: se miten organisaatio on opettanut yksilön toimimaan silloin, kun kukaan ei katso.

"Slushin kulttuuri on vahva ja uniikki. Se rakentuu luottamukselle. Meillä ajatellaan, että jokaisella työntekijällä on trust by default, mikä suomeksi tarkoittaa, että jokaiseen työntekijään luotetaan täysin siitä päivästä lähtien, kun he liittyvät tiimiin. Tämä on mahdollistanut upeita kasvutarinoita", Savolainen kommentoi.

Slushin kulttuuri pohjaa luottamukselle, uteliaisuudelle, välittämiselle ja kunnianhimolle. Se välittyy jokaisessa toiminnassa sisäisesti sekä asiakkaiden ja kumppaneiden kanssa. Savolainen suosittelee, että jokainen kasvuyrittäjäksi haluava pohtisi oman yrityksensä kulttuuria.

"Yrityksen kulttuuri on jotain sellaista, mikä elää perustajissa ja aikaisen vaiheen tiimissä. Sitä voi ja pitää työstää, kun yritys kasvaa, mutta sitä on vaikeaa täysin muuttaa. Suosittelen, että aloitteleva yrittäjä pohtii aikaisessa vaiheessa oman yrityksen kulttuuria ja kirjoittaa sen ylös. Kulttuuri määrittää, miten ihmiset toimivat yrityksessäsi ja mitä tiiminä voitte saavuttaa."

Suomalaisten kasvuyrittäjyyttä rakennetaan Slushissa

Slush tukee kasvuyrittäjyyttä monella tavalla. Päätapahtuman lisäksi Slushilla on nykyisin sijoittajien ja yrittäjien yhteisö Node by Slush sekä oma media Soaked by Slush. Lisäksi he tukevat paikallisia yhteisöjä järjestämään Slush’d-tapahtumia.

Savolainen kertoo, että Slush haluaa inspiroida tulevia yrittäjiä liittymään ekosysteemiin ja rakentamaan yrityksiä. Mutta onko juuri nyt paras aika perustaa uusi yritys?

"Monet kokevat huolta maailman ja talouden tilasta tällä hetkellä, mutta en näe silti mitään esteitä yrityksen perustamiselle. Nyt on yhtä hyvä hetki kuin milloin tahansa muulloinkin. Tämän hetken taloudelliset paineet saattavat jopa pakottaa yrityksen etenemään kurinalaisemmin, mikä puolestaan voi hyödyttää yritystä tulevaisuudessa."

Savolainen ei usko, että kasvuyrittäjyyteen on yhtä oikeaa "koulutusohjelmaa", vaan hän suosittelee jokaista oman yrityksen perustamisesta kiinnostunutta tutustumaan kasvuyrittäjyyttä käsittelevään kirjallisuuteen, podcasteihin ja mentorointisessioihin.

"Pitkälle pääsee jo sillä, että on netti, tietokone ja oikeat ihmiset ympärillä sekä valtava halu tehdä maailmasta parempaa."

Savolaisen neuvot kasvuyrittäjyydestä kiinnostuneille:

  1. Lue, kuuntele ja osallistu: internet on täynnä erilaista kirjallisuutta ja muuta sisältöä kasvuyrittäjyydestä. Ekosysteemi on kehittynyt ja monet yrittäjät haluavat jakaa neuvojaan mielellään. Älä jää yksin, vaan hyödynnä neuvoja ympärilläsi.
  2. Mieti jo aikaisessa vaiheessa, mikä on oman yrityksesi kulttuuri ja kirjaa se ylös. Yrityksen kulttuuri määrittää, miten ihmiset toimivat yrityksessäsi ja mitä voitte tiiminä saavuttaa.
  3. Go for it! Monia saattaa jännittää oman yrityksen perustaminen, koska se on valtava riski. Samaan aikaan se on innostavin ja inspiroivin riski, jonka voit ottaa.


Tämä artikkeli on osa Kasvuyrittäjien menestystarinat -juttusarjaamme. Tutustu kaikkiin sarjan artikkeleihin täältä.

Slushissa surffataan trendien harjalla. Tiedätkö jo, mitä teknologiatrendejä ennustimme vuodelle 2022 ja miten ne ovat tähän mennessä toteutuneet?

Avainsanat:

Muuttuva työ Työkulttuuri Vinkit Johtaminen Yrittäjille

Lue lisää uudesta työstä

Artikkeli
10/2024 DNA Yrityksille

DNA tavoittelee tekoälyllä ennennäkemättömän kohdennettua palvelua – viiveettä

Artikkeli
10/2024 DNA Yrityksille

Ollos huoleti! Selausturvalla suojaat työntekijöiden surffailun mobiiliverkossa

Artikkeli
10/2024 DNA Yrityksille

Medialukutaidon merkitys kasvaa – Peter Nyman: ”Meidän on oltava jatkuvasti valppaina"

Artikkeli
10/2024 DNA Yrityksille

Aloita yrityksesi siirtymä kvanttisalaukseen jo tänään

Miltä näyttää teknologian vuosi 2024?

Uljaan uuden huomisen onnennumero on 14 – nimittäin niin monta nousevaa teknologiatrendiä esitellään DNA:n vuoden 2024 teknologiatrendiraportissa! Lue valppaasti, sillä monet näistä trendeistä tulevat jättämään jälkensä historiaan.

 

Pysy digitalisaation vauhdissa.

Tilaa DNA Yrityksille -uutiskirje sähköpostiisi!

Hyödynnetäänkö teillä jo uuden työn mahdollisuuksia? Ota yhteyttä – katsotaan yhdessä parhaat ratkaisut yrityksellesi.