Blogit

"Pilven reunaa pitäisi voida ostaa luottokortilla", sanoo Ella Peltonen

DNA:n uusi Yllättävän yksinkertaista -podcast paneutuu pintaa syvemmälle teknologian kuumimpiin ilmiöihin ja työelämän trendeihin. Toisin sanoen, vaikeista asioista tehdään yllättävän yksinkertaisia. Ensimmäisessä jaksossa perehdytään juontajien, eli Lasse Salosen ja Jessica Blechingbergin johdolla reunalaskentaan. Reunalaskennan käsitettä jaksossa avaa Oulun yliopiston apulaisprofessori ja tutkija Ella Peltonen. Artikkeli on tiivistelmä tämänkertaisesta jaksosta.

Reunalaskenta on yksi tämän hetken kuumimmista trendeistä it-maailmassa. Vaikka termi on ollut paljon esillä niin puheissa kuin mediassa, on se jättänyt monelle sormen suuhun. Tämä ei ole ihme, nimittäin termille ei ole edes olemassa virallista ja kaiken kattavaa määritelmää. Miten ihmeessä tällaisen asian asiantuntijaksi voi siis edes tulla?

"Olen aina ollut kiinnostunut matematiikasta ja tykkäsin tietokoneista, joten päädyin opiskelemaan tietojenkäsittelytiedettä Helsingin yliopistoon. Maisterin tutkinnon jälkeen kuitenkin tuntui siltä, että en vielä ollut oppinut tarpeeksi, joten siirryin tohtoriopintojen myötä tutkijaksi. Tämän myötä olen päässyt työskentelemään uusien ja erilaisten teknologioiden parissa. Olen aina mennyt pää kolmantena jalkana kohti uusia juttuja", apulaisprofessori Ella Peltonen kertoo.

Kiinnostus onkin ohjannut Peltosen niin kansainväliselle uralle kuin data-analytiikan, koneoppimisen, pilvipalveluiden ja tietysti myös reunalaskennan pariin.

"Reunalaskenta on laskentakapasiteetin tuomista laitteisiin, jotka normaalisti osallistuvat lähinnä datan keräämiseen tai välittämiseen. Jos havainnollistetaan reunalaskentaa käyttäviä laitteita, niin helppoja esimerkkejä ovat kännykkä ja läppäri: sen sijaan, että data menisi aina pilveen käsiteltäväksi, laitteet prosessoivat sitä omalla, pienellä reunallaan", Peltonen avaa.

Nopeampi polku datan käsittelyyn, vaikka avaruudessa

Yksinkertaistettuna reunalaskenta tarkoittaa datan keräyspisteen lähellä tapahtuvaa tiedon käsittelyä. Laskenta tapahtuu siis lokaalisti ja nopeammin, kun datan ei tarvitse kulkea pitkiä matkoja. Toinen esimerkki voisi olla vaikkapa se, kuinka tehtaan sensoreiden tuottamaa tietoa prosessoidaan tehtaan omilla servereillä tehdasalueella, eikä viedä pidempää matkaa aina pilveen asti.

"On kuitenkin tärkeää myös ymmärtää, että reunalaskennan avulla pilvestä ei pyritä eroon. Esimerkiksi IoT-laitteissa tiedon matka laitteesta pilveen on pitkä, kun huomioidaan koko verkkoinfrastruktuuri. Reunalaskenta tarjoaa nopeamman polun datan käsittelyyn", Peltonen alleviivaa.

Termi IoT (internet of things), eli esineiden internet, esiintyy useasti reunalaskennan yhteydessä. Miten ne oikein liittyvät toisiinsa?

"Esineiden internet on oikeastaan taustasyy lokaalin laskentakapasiteetin tarpeelle. Oli kyseessä sitten älykoti, älykaupunki tai äly-mikä-tahansa, syntyy paljon käsiteltävää dataa. Kaiken tämän datan siirtäminen pilveen ei ole aika- tai energiatehokasta. Tehokkaampaa onkin käsitellä se tiedon alkulähteillä. Jos taas puhutaan esimerkiksi lentokoneista, laivoista tai avaruusaluksista, jotka eivät välttämättä ole verkkoyhteyksien ulottuvissa, tarjoaa reuna mahdollisuuden käsitellä tarvittavat tiedot ilman siirtymää pilveen", selvittää Peltonen.

Reuna siis avaa paljo erilaisia mahdollisuuksia. Kannattaako jokaisen yrityksen nyt rynnätä reunalle mahdollisimman nopeasti?

"Mikäli yrityksen omaan strategiaan liittyy lokaali laskenta, se voi olla kannattavaa. Kaikkiin teknologiatrendeihin ei kuitenkaan tarvitse hypätä mukaan ja syytää turhaa rahaa. Vain sen takia, että joku on hienoa ja trendikästä, resursseja ei kannata hukata johonkin, mistä ei ole hyötyä. Erilaisia trendejä kannattaa kuitenkin ehdottomasti kuulostella ja seurata, jos sieltä löytyisikin jotain uutta ja hyödyllistä", Peltonen tiivistää.

Entä millaiselta näyttää reunan tulevaisuus? Peltonen painottaakin erityisesti yhtä kehityskohdetta.

"Reunan kapasiteetin ostamisen tulisi käydä yhtä helposti kuin pilvikapasiteetin ostaminen, eli luottokortilla. Näin lähellä tapahtuvaa laskentakapasiteettia voisi ostaa vaivattomasti."

 

Voiko reunalaskentaa ostaa litroissa? Tämä ja monet muut mieltä kutkuttavat reunalaskenta-kysymykset saavat vastauksen Yllättävän yksinkertaista -podcastin ensimmäisessä jaksossa!

Avainsanat:

Digitalisaatio Innovaatio Teknologia Pilvipalvelut Tekoäly Teknologiatrendit

Lue lisää uudesta työstä

Artikkeli
4/2024 DNA Yrityksille

Tee asiakaspalvelusta yrityksesi kruununjalokivi – Ota käyttöön tekoälyvalmis monikanavainen asiakaspalveluratkaisu

Artikkeli
4/2024 DNA Yrityksille

Hiekka-akku on tämän hetken puhuttavin innovaatio – Polar Night Energyllä on kunnianhimoiset kasvutavoitteet

Artikkeli
4/2024 DNA Yrityksille

Mullista yrityksesi asiakaspalvelu tekoälyn voimalla – asiakaspoistuma pienenee, myynti kasvaa ja työntekijäkokemus paranee

Artikkeli
4/2024 DNA Yrityksille

Asiakkaan tukena joka käänteessä – DNA:laiset syttyvät asiakaskohtaamisista ja kokevat työnsä merkitykselliseksi

Miltä näyttää teknologian vuosi 2024?

Uljaan uuden huomisen onnennumero on 14 – nimittäin niin monta nousevaa teknologiatrendiä esitellään DNA:n vuoden 2024 teknologiatrendiraportissa! Lue valppaasti, sillä monet näistä trendeistä tulevat jättämään jälkensä historiaan.

 

Pysy digitalisaation vauhdissa.

Tilaa DNA Yrityksille -uutiskirje sähköpostiisi!

Hyödynnetäänkö teillä jo uuden työn mahdollisuuksia? Ota yhteyttä – katsotaan yhdessä parhaat ratkaisut yrityksellesi.