Blogit

Nosta yritys älypalveluilla kasvuun

Teollinen internet mahdollistaa yrityksille älypalveluita, jotka parantavat kilpailukykyä ja avaavat uutta bisnestä.

Kun koneet alkavat keskustella internetin välityksellä, avautuu koneiden käyttäjille monipuolinen mahdollisuus kehittää uudenlaisia palveluita. Nuo palvelut perustuvat koneiden tuottamaan dataan, jonka analysointi voi parantaa esimerkiksi tuotantoprosessia tai synnyttää tietoa, joka on muulla tavalla arvokasta käyttäjälleen.

Älykkäiden koneiden verkostoa kutsutaan esineiden internetiksi. Sen hyödyntämistä liiketoiminnassa ja julkisissa palveluissa puolestaan nimitetään teolliseksi internetiksi.

Teollisen internetin odotetaan mullistavan useimmat toimialat, kuten Apple aikanaan mullisti musiikkibisneksen iTunes-musiikkikaupalla. Esimerkiksi Saksan Industrie 4.0 ohjelma tavoittelee yritysten kilpailukyvyn parantamista yhdistämällä teollisuuden, tietotekniikan ja automaation osaamisen teollisen internetin ratkaisujen kehittämiseksi.

Palvelua ja mullistusta

Yritys voi tavoitella teollisen internetin ratkaisulla nykyisen palvelun parantamista, uudenlaista lisäarvoa tai jopa toimialan toimintatapojen mullistamista.

Palvelukyky paranee, koska data kulkee reaaliaikaisesti. Siksi esimerkiksi konetoimittaja voi korjata asiakkaan tuotantoprosessin häiriöitä välittömästi, ilman että asiakas edes huomaa asiaa. Tämä luonnollisesti edellyttää asiasta tehtyä sopimusta.

Reaaliaikaisen palvelun ansiosta asiakas voi säästää huomattavia summia välttäessään esimerkiksi tuotantokatkoja. Toisinaan taas asiakaskokemuksen paraneminen voi olla taloudellisia hyötyjä suurempi ilo, josta asiakas on valmis maksamaan.

Aiemmin tämän kaltaiset etähuoltopalvelut vaativat räätälöityjä ratkaisuja, joiden rakentaminen oli selvästi nykyistä hitaampaa ja kalliimpaa.

Datasta uutta liiketoimintaa

Kokonaan uudenlaista lisäarvoa yritys voi saada koneiden tuottamaa dataa jalostamalla. Tästä hyvä esimerkki on suomalaisyritys Enevo, jonka järjestelmä mittaa jäteastioiden täyttymistä ja auttaa keräysautoja optimaalisen reitin valinnassa. Yhtiön oman ilmoituksen mukaan asiakas voi säästää jopa 50 prosenttia kustannuksissa. 

Metsäteollisuuden omistama Metsäteho puolestaan on käynnistänyt ohjelman, jonka tavoitteena on tehostaa koko puuntuottamisen ja puunhankinnan arvoketjua muun muassa hakkuukoneiden tuottamaa dataa hyödyntämällä.

Datan muuttuminen liiketoiminnaksi vaatii kuitenkin edelleen ihmistä.

”Data muuttuu informaatioksi arjen oivalluksilla, kun löydetään tapoja tuoda asiakkaalle arvoa parantamalla toiminnan kannattavuutta tai tehokkuutta. Silloin syntyy uutta liiketoimintaa”, tiivistää Tiedon teollisen internetin ratkaisujen myynnistä vastaava Jukka Kuusinen

Data on uusien oivallusten raaka-ainetta, jonka kerääminen kannattaa aloittaa mahdollisimman nopeasti.

”Vasta kun dataa on riittävästi, siitä voidaan tuottaa informaatiota. Ennen kuin voi päästä maaliin, täytyy lähteä liikkeelle”, sanoo Kuusinen. 

Vallankumouksellisimmat teolliseen internetin ratkaisut voivat johtaa kokonaisen toimialan toimintatapojen muuttumiseen. Tähän tähtää muun muassa suomalainen FundingTool, jonka avulla yritys voi tehdä joukkorahoituskampanjan digitaalisesti. Ohjelmisto on automatisoinut koko rahoitusprosessin niin, että se tuottaa jopa tarvittavat juridiset dokumentit.

Oivallukset kasvavat lumipallon tavoin

Vaikka yritys tavoittelisi aluksi vain pientä parannusta palvelutasoon, voi siitä lopulta kasvaa mullistava oivallus. Kehittäminen kannattakin ajatella jatkuvana prosessina, joka alkaa pienestä ja vyöryy oivallusten tahdissa lumipallon tavoin.

Parhaassa tapauksessa yritys voi löytää älypalvelulle täysin uusia asiakkaita, jotka ovat valmiita maksamaan siitä. Vaikka palvelu olisi vain maksuton ominaisuus nykyisille asiakkaille, voi se silti tuoda yritykselle kilpailukykyä, aiempaa parempia katteita ja asiakasuskollisuutta.

Alihankkijat liikkeelle

Edes alihankkijan asemassa olevan yrityksen ei kannata jäädä odottamaan, että päämiehet antavat kulkuohjeet teollisen internetin polulla. Monet päämiehet odottavat, että alihankkijoilla on teollisen internetin osaamista ainakin omassa verkostossaan. Ellei tuota osaamista ole, uhkaa putoaminen verkostoista.

Uudessa maailmassa on entistä vähemmän metsäteollisuuden kaltaisia kansallisia teollisuusklustereita. Useimmat verkostot ovat globaaleja, ja niihin valitaan osaavimmat toimijat.

”Kannattaa muistaa, että teollinen internet avaa myös alihankkijalle mahdollisuuden nousta ruokaketjussa ylemmälle portaalle niin, että sen rooli kasvaa nykyistä vahvemmaksi”, sanoo DNA:n yritysliiketoiminnan kehitysjohtaja Marja Keso.

 

Tämä artikkeli on julkaistu DNA:n Uusi työ -lehdessä. Lue koko lehti tästä.

Avainsanat:

IoT

Lue lisää uudesta työstä

Artikkeli
10/2024 DNA Yrityksille

Ollos huoleti! Selausturvalla suojaat työntekijöiden surffailun mobiiliverkossa

Artikkeli
10/2024 DNA Yrityksille

Medialukutaidon merkitys kasvaa – Peter Nyman: ”Meidän on oltava jatkuvasti valppaina"

Artikkeli
10/2024 DNA Yrityksille

Aloita yrityksesi siirtymä kvanttisalaukseen jo tänään

Artikkeli
10/2024 DNA Yrityksille

IoT ei toteudu tyhjiössä – kumppanit, teknologia ja käyttötapaus määrittävät lopputuloksen

Miltä näyttää teknologian vuosi 2024?

Uljaan uuden huomisen onnennumero on 14 – nimittäin niin monta nousevaa teknologiatrendiä esitellään DNA:n vuoden 2024 teknologiatrendiraportissa! Lue valppaasti, sillä monet näistä trendeistä tulevat jättämään jälkensä historiaan.

 

Pysy digitalisaation vauhdissa.

Tilaa DNA Yrityksille -uutiskirje sähköpostiisi!

Hyödynnetäänkö teillä jo uuden työn mahdollisuuksia? Ota yhteyttä – katsotaan yhdessä parhaat ratkaisut yrityksellesi.