Näihin teknologiatrendeihin yrityksen kannattaa panostaa vuonna 2019

Näihin teknologiatrendeihin yrityksen kannattaa panostaa vuonna 2019

Teknologiatrendejä tulee ja menee, mutta mitkä niistä vaikuttavat yrityksen arkeen sen verran, että niihin kannattaa panostaa jo nyt? Listasimme alkavan vuoden kiinnostavimmat suuntaukset, joista it-henkilön on hyvä olla vähintäänkin tietoinen.

  1. Huolehdi tietoturvasta
    Tietoturvakohuja esiintyy tänä päivänä jo niin usein, että niistä uutisoidaan viikoittain. Hyökkäyksiin liittyykin huomattavia liiketoiminta- ja maineriskejä. Pinnalla ovat jo jonkin aikaa olleet erilaiset tietovuodot, laitteiden haavoittuvuus ja varsinkin wifi-tukiasemien tietoturva. Myös valtioiden välinen vakoilu, infosota ja trollit vaikuttavat yhä enemmän yrityksiin.

  2. Pilvipalvelut järjestykseen
    Mikäpä ei nykyisin löytyisi pilvestä. Pilvipalveluiden tarjonta jatkaa kasvuaan myös ensi vuonna ja sitä mukaa kokonaisuuden hallinnasta täytyy huolehtia yhä tarkemmin. Sopivat pilvikumppanit kannattaa valita tarkoin ja miettiä, onko valituilla kumppaneilla riittävästi näkemystä myös pitkälle tulevaisuuteen. Lukuisten pilvipalvelukumppaneiden hallinnan lisäksi on huomioitava pilvipalveluiden vaikutukset verkkoratkaisuun, tietoturvaan ja tietosuojaan.

  3. Älyteknologiaa työtilaan
    Teknologiatrendit näkyvät työpaikoilla myös fyysisesti. Älytiloissa anturit oppivat, miten käyttäjät liikkuvat ja työskentelevät ja säätävät sen mukaan esimerkiksi valaistusta ja lämmitystä. Tarjolla alkaa jo olla monenmoista sovellusta, joista löytyy dataa ja visuaalista mittaustietoa paitsi laitteiden toimintakunnon, myös työntekijöiden viihtyvyyden optimointiin.

+ 5G-verkko nousee – seuraa sen kehitystä
Viidennen sukupolven 5G-verkko tuo tullessaan entistä nopeammat yhteydet ja aikanaan myös mullistavia uusia palveluita. Varsinkin esineiden internetiin kohdistuu paljon odotuksia. Yritysten arjessa 5G ei ensi vuonna vielä sen suuremmin näy, mutta sillä tulee olemaan vaikutuksensa niin verkkoyhteyksiin kuin uusiin liiketoimintamahdollisuuksiin sitä mukaa, kun 5G-tarjonta pikkuhiljaa lisääntyy. Kehitystä kannattaa siis ehdottomasti seurata!

Lataa opas ja tutustu vuoden 2019 teknologiatrendeihin!

Avainsanat:

Muuttuva työ 5G Pilvipalvelut Tekoäly

Lue lisää uudesta työstä

Artikkeli
Päijät-Hämeen keskussairaalan päivystyksen sisäänkäynti ulkoapäin
3/2026 DNA Yrityksille

Pysähtyykö sairaala, jos verkkoyhteys katkeaa? Toimintavarmat yhteydet ovat terveydenhuollon ehdoton edellytys

Blogi
Henkilö nauhoittaa lavaesitystä puhelimellaan täpötäydessä, sinisellä valaistussa tilaisuudessa.
3/2026 Assi Oikari

Kuinka kotiuttaa tekoälyn hyödyt ja varmistaa digitaalinen suvereniteetti? MWC 2026 toi viisaat päät yhteen

Artikkeli
Keltaiseen paitaan pukeutunut henkilö käyttää tablettia valkoisen työpöydän ääressä valoisassa, modernissa ympäristössä.
3/2026 DNA Yrityksille

Pilvityöympäristö palvelee yritystäsi: tekoälyajan työkalut tukevat kasvua ja vahvistavat tietoturvaa

Artikkeli
3/2026 DNA Yrityksille

7 vinkkiä yritysliittymän käyttöön ulkomailla

Artikkeli
Amel Gaily juontamassa Johtoajatuksia-podcastia studiossa mikrofoni edessään.
3/2026 DNA Yrityksille

Kun muutos ei pelota vaan avaa ovia – Johtoajatuksia-podcast kertoo, mitä jokaisen johtajan on ymmärrettävä teknologian kehityksestä

Teknologiatrendit 2026

Vuosi 2026 on käytännönläheisten innovaatioiden, vanhojen toimintamallien uudistamisen sekä inhimillisen kanssakäymisen aikaa. Suurin murros saatetaan kokea ihmisen ja koneen välisen symbioosin saralla, sillä tekoälytyökalujen kehittyessä myös digi-inhimillisen vuorovaikutuksen lait kirjoitetaan uusiksi – kuljettaen ihmiskuntaa kohti uuden älyn aikakautta.

 

Pysy digitalisaation vauhdissa.

Tilaa DNA Yrityksille -uutiskirje sähköpostiisi!

Hyödynnetäänkö teillä jo uuden työn mahdollisuuksia? Ota yhteyttä – katsotaan yhdessä parhaat ratkaisut yrityksellesi.