Kumpi tekee toimialasi uberit, sinä vai kilpailija?

Kumpi tekee toimialasi uberit, sinä vai kilpailija?

Yksi tämän hetken kuumimmista puheenaiheista on alustatalous. Yritykset koosta riippumatta etsivät digitaaliseen alustaan perustuvaa liiketoimintamallia. Tavoitteena on muokata toimialan logiikka uusiksi - eli tehdä oman toimialan uberit - ennen kilpailijoita.

Jopa pääministerimme uskoo, että investoinnit alustatalouteen ovat keskeinen peliliike kansantaloutemme tulevaisuudelle. Valtion sijoitusyhtiö Solidium päätyi investoimaan myös vanhaan kunnon Nokiaan, nousten kertaheitolla suuromistajaksi.

Alustataloudessa panokset ovat nyt erittäin korkealla.

Jos McKinseyn tekemään Disruptive Technologies -raporttiin on uskominen, peliliikkeet ovat oikeita. Raportin mukaan maailman kolme talousvaikutuksiltaan suurinta disruptiivista eli markkinoita muuttavaa teknologiaa vuonna 2025 ovat mobiili internet, asiantuntijatyön automatisointi sekä esineiden internet (IoT).

Näiden teknologioiden päälle rakentuvien uusien digitaalisten palveluiden nopea kasvu edellyttää alustojen hyödyntämistä.

Alustoihin liittyy kuitenkin myös riskejä, ja oikeiden valintojen tekeminen yrityksissä askarruttaa.

Pelkästään IoT-alustaratkaisujen markkinoilla oli viime vuonna yli 450 toimijaa. Kovasta hypestä huolimatta vain muutama niistä saavutti yli 50 % vuosittaisen kasvun ja onnistui luomaan kannattavaa liiketoimintaa. Yritysjärjestelyitä tapahtuikin kuukausittain, ja tapahtunee jatkossakin.

Uskon vahvasti, että yritysten kannattaa valita liiketoimintojensa kivijalaksi ainakin yksi iso ja globaali IoT-alusta. Sen lisäksi on usein perusteltua valita kourallinen pienempiä alustoja täydentämään kokonaisuutta.

Olisi toki hienoa nähdä, että myös suomalainen IoT-alusta nousisi maailmankartalle. Jos liiketoimintasi on kuitenkin valmiina kasvuun jo nyt eikä aikaa odotteluun ole, suosittelen tutustumaan Kiarash Irandoustin listaan yhdeksästä vallankumouksellisesta IoT-alustasta.

Täällä Suomessa IoT-aiheet tulevat olemaan erityisen vahvasti tapetilla nyt huhtikuussa, kun Nordic IoT Week kokoaa Helsinkiin hienon joukon alan johtavia toimijoita. Myös DNA Business on tapahtumassa vahvasti mukana - pidä siis korvasi auki, ja tervetuloa paikan päälle juttelemaan lisää!

Lue myös viisi suomalaisille yrityksille oleellisinta poimintaa tutkimusyhtiö Forresterin tämän vuoden kuumimmista IoT-trendeistä!

Avainsanat:

IoT

Lue lisää uudesta työstä

Artikkeli
Huiviin ja tummaan takkiin pukeutunut mies istuu hymyillen penkillä mustan seinän edessä, jossa on ruskea kyltti.
6/2026 DNA Yrityksille

Idea saaristohotellista syntyi jylhien kalliomaisemien äärellä – The Barö rakentaa kasvuaan Google Workspacen avulla

Artikkeli
Kluuvi Groupin Teemu Korpela istuu kahvilan pöydässä mukulakivisen kadun vieressä.
6/2026 DNA Yrityksille

Kluuvi Group luo IT-alan kasvuyrityksiä – Google Workspace helpottaa yritysperheen yhteistyötä

Artikkeli
Kennel Sandicon yrittäjä Salla Vuokila hymyilee trimmatessaan pientä koiraa.
6/2026 DNA Yrityksille

Koiraharrastuksesta yrittäjyydeksi – Kennel Sandicon arki rullaa Google Workspacen työkalujen avulla

Artikkeli
DNA:n yritysmyynnin johtaja Johan Flykt, joka vastaa pienistä ja keskisuurista yrityksistä, istuu pinkillä sohvalla, katsoo ylöspäin kameraan ja hymyilee.
5/2026 DNA Yrityksille

Luuletko, ettei yrityksesi kiinnosta kyberrikollisia? Olet todennäköisesti väärässä

Artikkeli
Suuri avolouhos, jossa on mutkittelevia teitä ja kivisiä terasseja osittain pilvisen taivaan alla.
5/2026 DNA Yrityksille

Tekoäly teollisuudessa vaatii vahvan verkkoperustan – vakaasti toimiva verkko on keskeinen osa modernia tehdasympäristöä

Teknologiatrendit 2026

Vuosi 2026 on käytännönläheisten innovaatioiden, vanhojen toimintamallien uudistamisen sekä inhimillisen kanssakäymisen aikaa. Suurin murros saatetaan kokea ihmisen ja koneen välisen symbioosin saralla, sillä tekoälytyökalujen kehittyessä myös digi-inhimillisen vuorovaikutuksen lait kirjoitetaan uusiksi – kuljettaen ihmiskuntaa kohti uuden älyn aikakautta.

 

Pysy digitalisaation vauhdissa.

Tilaa DNA Yrityksille -uutiskirje sähköpostiisi!

Hyödynnetäänkö teillä jo uuden työn mahdollisuuksia? Ota yhteyttä – katsotaan yhdessä parhaat ratkaisut yrityksellesi.