IoT:n avulla viljellään esimerkiksi mansikoita, mutta mitä IoT:n tulevaisuus tuo tullessaan? Poimimme tutkimusyhtiö Forresterin ennusteesta lähivuosien isoja IoT-trendejä.

Tässä ovat kuumimmat IoT-trendit tälle vuodelle

Esineiden internet antureineen ja data-analyyseineen tulee nyt vauhdilla pienempiinkin yrityksiin. Tutkimusyhtiö Forrester listasi kuumimmat IoT-trendit tälle vuodelle.


Yritykset ottavat nyt kovaa vauhtia käyttöön IoT-ratkaisuja, ja ne yleistyvät nopeasti pienemmissäkin yrityksissä. Mutta mitä esineiden internetissä tapahtuu tänä vuonna?

 

Tutkimusyhtiö Forrester listasi IoT-trendejä kuluvalle vuodelle. Poimimme niistä viisi oleellisinta suomalaisille yrityksille. Forresterin raportista kirjoitetaan talouslehti Forbesissa.


1. Teollisen internetin alustat irtautuvat IaaS-liiketoiminnasta

Kuluneen vuoden aikana kaikki merkittävät teollisen internetin alustat ovat alkaneet tarjota ainakin osaa palveluistaan AWS:n, IBM:n ja Microsoftin kaltaisten pilvipalveluiden tarjoajien kautta. Tämä trendi vahvistuu, kun pilvijätit laajentavat maantieteellistä toiminta-aluettaan ja osoittavat voivansa toimia myös monimutkaisissa säätely-ympäristöissä. Kaikkea ei kannata tehdä itse jo juridiikan vuoksi.

2. Ääniohjattujen palveluiden laatu paranee ja määrä tuplaantuu

Moni suomalainenkin juttelee yhä enemmän matkapuhelimelle tai kotona olevalle Alexa- tai Google Home -kotirobotille. Forrester ennustaa, että Fortune 500 -listan yritysten tarjoamat äänipohjaiset palvelut yleistyvät ja niiden ominaisuudet paranevat. Forrester povaakin, että markkinoilla olevien äänipohjaisten palveluiden määrä kaksinkertaistuu. Pankkipalvelut ja muut vahvaa tunnistautumista vaativat palvelut tulevat perässä, joskin äänitunnistamista kehitetään parhaillaan vahvasti.

3. Tietojen käsittelyn siirtyminen verkon reunalle lyhentää viivettä ja pienentää kustannuksia

Yhä useampi yritys siirtää datan prosessointia ja analyysia pilven reunalle vähentääkseen datakustannuksia ja pienentääkseen verkon viivettä. Jatkossa asiakkaat eivät halua IoT-alustaa, jolla on palveluita vain verkon ytimessä vaan toiminnan pitää tapahtua niin ytimessä kuin reunallakin. IoT-alustojen määrä vähenee, sillä sekä verkon reunalla että ytimessä tapahtuva tiedon käsittely on kallista ja työntää osan yrityksistä ulos markkinalta seuraavan kolmen vuoden aikana.

4. IoT-alustoissa aletaan kiinnittää huomiota designiin ja operointiin

IoT-tuotteita suunnittelevat tuotesuunnittelijat tarvitset keinoja tuotteiden etähallintaan ja valvontaan. IoT-liiketoiminnassa tarvitaan ohjelmistoja, jotka integroivat monenlaiset IoT-laitteet tiiviiksi liiketoimintaprosessiksi. Tällöin yritykset voivat keskittyä liiketoiminnan johtamiseen kokonaisuutena eikä energiaa tuhraannu IoT-palasten hallintaan. Käytettävyydestä tulee keskeinen valintaperuste.

5. IoT-verkkoturvallisuus jää asiakaskokemuksen ja markkinavaltauksen jalkoihin

Asiakkaat ja yritykset ovat yhä tietoisempia IoT:hen liittyvistä tietoturvauhista, mutta toistaiseksi asiakaskokemus, hinnat ja markkinoille pääsyn nopeus ovat jättäneet tietoturva-asiat jalkoihinsa. Tämä asettaa omat haasteensa vahvan turvallisuuden luomiseksi tai pahempaa, rajaa osan turvallisuusominaisuuksista pois lopputuotteista. Tietoturvaan aletaan kiinnittää yhä enemmän huomiota.

 


Lue lisää artikkeleita ja kotimaisia esimerkkejä esineiden internetin ratkaisuista.

Avainsanat:

IoT

Lue lisää uudesta työstä

Artikkeli
1/2026 DNA Yrityksille

Netti, lähiverkko ja tietoturva – kriittinen kolmikko, joka pitää firmasi pyörät pyörimässä

Artikkeli
Kaksi bisnesasuihin pukeutunutta ihmistä seisoo hymyillen kirkkaanpinkin, valkoisilla DNA-kirjaimilla varustetun kyltin edessä.
1/2026 DNA Yrityksille

DNA:n ja WithSecuren kumppanuus tähtää kokonaisvaltaisempaan tietoturvaan – erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten tarpeet huomioiden

Artikkeli
Värikäs DNA-myymälä, jossa on kirkkaan vaaleanpunaiset opasteet, puhelinnäytöt ja digitaalinen näyttö, jossa näkyy mobiilisovelluksen mainos.
1/2026 DNA Yrityksille

”Haluamme poistaa yrittäjiltä päänsärkyä” – Yritystarjooma saatavilla nyt kaikissa DNA Kaupoissa

Artikkeli
Peter Nyman nauhoittamassa Kyberrosvot-podcastia.
1/2026 DNA Yrityksille

Kyberrosvot etsivät aina helpointa reittiä sisään – eikä saaliina haeta vain dataa

Artikkeli
Silmälaseihin ja tummansiniseen pukuun sekä siniseen solmioon pukeutunut mies seisoo sisätiloissa ja hymyilee kameralle.
1/2026 DNA Yrityksille

Jarno Limnell: ”Organisaatioiden kannattaa korvata sana kyberturvallisuus sanalla luottamus”

Teknologiatrendit 2025

Teknologian vuosi 2025 on lunastusten aikaa: tekoälylle asetetut odotukset alkavat konkretisoitua, siviili- ja puolustusteknologioiden käyttöulottuvuudet laajenevat ja yritysten kestävän kehityksen tavoitteita jalkautetaan käytäntöön.

Mitkä trendit tulevat vaikuttamaan merkittävästi tulevaisuuteemme niin arjessa kuin sen ulkopuolella?

 

Pysy digitalisaation vauhdissa.

Tilaa DNA Yrityksille -uutiskirje sähköpostiisi!

Hyödynnetäänkö teillä jo uuden työn mahdollisuuksia? Ota yhteyttä – katsotaan yhdessä parhaat ratkaisut yrityksellesi.