IoT tuo älyn sähköautojen latausverkkoon

Kannatan joukkoliikenneverkoston kehittämistä ja yksityisautoilun vähentämistä. Tätä mieltä on helppo olla, koska asun ja käyn töissä Suomen suurimmassa taajamassa. Taannoinen juhannus paljasti toisen puolen kokonaiskuvaa. Suurin osa suomalaista säntäsi maalle omilla autoillansa täsmälleen samaan aikaan. Tähän traditioon istuu huonosti joukkoliikenne tai jakamistalouden pelisäännöillä käytettävissä olevat henkilöautot.

Henkilöautoista emme pääse nopeasti eroon, joten tehdään niistä ekologisesti mahdollisimman kestäviä. Uusista autoista löytyy jo hyvä joukko hybridiversioita, ja sähköautoista on jo jonkinlainen valikoima tarjolla. Suurin ongelma tämän kestävän kehityksen nopeuttamisessa on sähköautojen latausasemien vähyys.

Suomessa julkisia latauspisteitä on tällä hetkellä noin tuhat kappaletta, joista noin 200 on pikalatauspisteitä: https://latauskartta.fi/. Latausverkko laajentuu tulevina vuosina ja eri tehoiset asemat löytävät paikkansa kartalla. Latausmarkkina ei tule keskittymään vain autoihin, vaan erilaiset ammattiajoneuvot ja koneet tarvitsevat myös nopeita latausratkaisuja. Myös langattoman latauksen standardit hakevat muotoaan taustalla.

Lataustekniikka jakaantuu tällä hetkellä kahteen kategoriaan, hitaaseen lataukseen ja pikalataukseen. Hitaassa latauksessa sähköauto kytketään vaihtovirtaa tarjoavaan latauspisteeseen, jolloin auton oma latauslaite tekee lataustyön. Pikalatausasemalla asioidessa latausasemassa oleva tehoelektroniikka kytkeytyy suoraan auton akustoon, jolloin auton oma matalatehoinen latauslaite ohitetaan. Pikalatausstandardeja on kolme, eurooppalainen CCS, japanilainen Chademo sekä Teslan oma standardi.

Suurin osa henkilöautoista ladataan tällä hetkellä kodin lämmitystolpasta. Henkilöliikennetutkimuksen mukaan suomalainen ajaa keskimäärin alle 50 kilometriä päivässä, joka tyypillisesti tarkoittaa noin kymmenen kilowattitunnin sähköenergiamäärää. Tämän energiamäärän lataaminen yön yli käy helposti taloyhtiössäkin. Tarvittaessa älykkäällä latausjärjestelmällä huolehditaan kuormantasauksesta ja sen myötä estetään jakeluverkon ylikuormitustilanteet.

IoT:n rooli on keskeinen latausasemien käyttöliittymissä

Lataustapahtumaa hallitaan älypuhelimien ruudulta ja kaksisuuntainen tietoliikenne kulkee verkon välityksellä käyttäjän ja aseman välillä. Asemien IoT:n avulla saadaan dataa välitettyä myös erilaisille käyttökohteille. Yksi hyödyllinen kohde on sähköisten jakeluautojen varaustilan reaaliaikainen seuranta, jonka perusteella voidaan optimoida reittisuunnittelua.

Latausasemien kehityspioneerina toimii suomalainen startup Unified Chargers, joka on rakentanut korkealuokkaisen osaamisensa Otaniemen kampuksella. Yhtiö valmistaa latausasemia ja tarjoaa latauspalvelua IoT-teknologiaa hyödyntäen. Yrityksen kehittämä teknologia voi ottaa vastaan sähköverkkoyhtiöltä esimerkiksi kaupunginosakohtaisesti pyyntöjä säätää sähkönkulutusta portaattomasti latausasemissa.

Modernilla IoT-ratkaisulla voidaan siis tukea kantaverkon kysyntäjoustoa käytännössä reaaliaikaisesti. Unified Chargers otti hiljattain käyttöönsä IoT:n mahdollisuudet avaavan DNA IoT Starter Kitin, jonka voi ladata maksutta tästä.

Avainsanat:

IoT Innovaatio Teknologia

Lue lisää uudesta työstä

Artikkeli
6/2025 DNA Yrityksille

Kasvun tekijät: sitoutunut henkilöstö ja harkitut liikkeet ovat pitäneet Obelix-ravintolakonsernin vakaan kasvun tiellä

Artikkeli
6/2025 DNA Yrityksille

Kasvun tekijät: Twistbe on kasvanut ihonhoitoalan startupista suunnannäyttäjäksi omilla ehdoillaan

Artikkeli
Ville Lehtinen
6/2025 DNA Yrityksille

Tekoälyavusteinen DNA SOC valvoo yritysten tietoturvaa herkeämättä ja kustannustehokkaasti – palvelu havaitsee uudet kyberuhat nopeasti

Artikkeli
6/2025 DNA Yrityksille

My day: päiväni konttorilla 90-luvun puolivälissä

Artikkeli
6/2025 DNA Yrityksille

Korvat hörölle: luvassa on teknologiaa, tietoturvaa ja trendejä

Teknologiatrendit 2025

Teknologian vuosi 2025 on lunastusten aikaa: tekoälylle asetetut odotukset alkavat konkretisoitua, siviili- ja puolustusteknologioiden käyttöulottuvuudet laajenevat ja yritysten kestävän kehityksen tavoitteita jalkautetaan käytäntöön.

Mitkä trendit tulevat vaikuttamaan merkittävästi tulevaisuuteemme niin arjessa kuin sen ulkopuolella?

 

Pysy digitalisaation vauhdissa.

Tilaa DNA Yrityksille -uutiskirje sähköpostiisi!

Hyödynnetäänkö teillä jo uuden työn mahdollisuuksia? Ota yhteyttä – katsotaan yhdessä parhaat ratkaisut yrityksellesi.