DataIT on Riihimäellä toimiva muutaman hengen IT-alan yritys, joka palvelee yritys- ja yksityisasiakkaita niin lähiympäristössä kuin valtakunnallisesti.

Huoltopalveluita etänä laitteisiin koskematta

DataIT on Riihimäellä toimiva muutaman hengen IT-alan yritys, joka palvelee yritys- ja yksityisasiakkaita niin lähiympäristössä kuin valtakunnallisesti. Riihimäellä sijaitseva myymälä tarjoaa myynti- ja huoltopalveluita sekä palvelee yrityskenttää erilaisilla räätälöidyillä palveluilla. Lisäksi verkkokauppa palvelee koko Suomea.

”Olemme olleet DNA:n asiakkaana jo noin seitsemän vuotta. Pakettiin kuuluvat sekä mobiili- että dataliittymät, joita käytetään myymälässä, kannettavissa ja erilaisissa laitteissa sekä erityisesti huollon puolella”, kertoo Mikko Suonpää.

Liittymien käyttöönotto sujui Suonpään mukaan kivuttomasti, eikä moitittavaa ole ilmennyt: kuuluvuus on ollut hyvä ja datayhteydet toimineet erinomaisesti.

”Liiketoimintaan liittyvä data on tänä päivänä hyvin pitkälti pilvessä, on se sitten meillä tai vaikka esimerkiksi kirjanpitäjillä, joten toimivat yhteydet ovat hyvin tärkeitä. Nettinopeus ei saa olla liian alhainen, ja työntekemisen pitää sujua ilman odottelua myös etäyhteyksien päässä.”

Etäyhteyksien toimivuus on korostunut varsinkin koronan aiheuttamien poikkeusolojen aikana.

”Tarvittaessa pystymme hoitamaan välttämättömät ylläpitotehtävät pitkälti etänä lukuun ottamatta paikalla tehtäviä fyysisiä tehtäviä”, Suonpää sanoo.

Asiointi DNA:n kanssa on ollut helppoa ja yllättävätkin pulmat ovat hoituneet puhelimitse.

”Koskaan ei ole ollut sellaista tilannetta, että olisi tarvinnut odottaa pitkään, että joku vastaa. Asiakaspalvelu toimii, kuten sen pitääkin toimia.”

Avainsanat:

Referenssi Verkko Yhteydet Mobiili Yrittäjille

Lue lisää uudesta työstä

Artikkeli
Mies, jolla on lyhyet vaaleat hiukset ja parta, sininen paita, seisoo kädet ristissä lasiseinän vieressä.
10/2026 DNA Yrityksille

Miksi yritys tarvitsee tekoälyjohtajan? ”Agenttinen aikakausi muuttaa työn ja kasvun logiikan”

Artikkeli
10/2026 DNA Yrityksille

Tekstiviestien lähettäjätunnuksen rekisteröinti suojaa yritystäsi ja asiakkaitasi

Artikkeli
Parrakas, silmälasipäinen mies puhuu mikrofoniin podcastin aikana, ja taustalla on violettia valaistusta.
10/2026 DNA Yrityksille

Kyberkriisissä päätöksiä on tehtävä ennen kuin kaikkea tiedetään – “Yllätyksiä tulee aina”

Artikkeli
Kyberturvallisuuskeskuksen operaatiopäällikkö Matias Mesiä.
10/2026 DNA Yrityksille

Yritysten varautumisohjeet ovat usein mammutteja, jotka eivät toimikaan tositilanteessa

Artikkeli
Visman tietoturvatestaamisen johtaja Joona Hoikkala
10/2026 DNA Yrityksille

Tekoäly kiihdyttää kyberhyökkäykset konenopeuteen – yritysten puolustuksen on pysyttävä perässä

Teknologiatrendit 2026

Vuosi 2026 on käytännönläheisten innovaatioiden, vanhojen toimintamallien uudistamisen sekä inhimillisen kanssakäymisen aikaa. Suurin murros saatetaan kokea ihmisen ja koneen välisen symbioosin saralla, sillä tekoälytyökalujen kehittyessä myös digi-inhimillisen vuorovaikutuksen lait kirjoitetaan uusiksi – kuljettaen ihmiskuntaa kohti uuden älyn aikakautta.

 

Pysy digitalisaation vauhdissa.

Tilaa DNA Yrityksille -uutiskirje sähköpostiisi!

Hyödynnetäänkö teillä jo uuden työn mahdollisuuksia? Ota yhteyttä – katsotaan yhdessä parhaat ratkaisut yrityksellesi.