Mikä ihmeen palkallinen mummiloma? – tutustumista, jokeltelua ja hellyyttä

Viikon mummilomaa viettänyt DNA:n sisäisen viestinnän päällikkö Marjut Salmela kertoo, mitä viikko hänelle mahdollisti tyttären perheineen asuessa satojen kilometrien päässä. DNA:n kaikki isovanhemmaksi tulevat työntekijät ovat oikeutettuja viikon palkalliseen vapaaseen, jonka he voivat viettää perheen parissa.  

Vietin ihanan viikon ensimmäisen lapsenlapseni kanssa, tutustuen ja syvästi rakastuen. Välimatkamme on pitkä, joten mummiloman merkitys on kohdallani siksikin erityisen suuri.  

Lapsenlapsen syntymä on ihmeellinen hetki, jossa tuo uusi perheenjäsen nostaa tunteet pintaan. Minulle oli siis aivan selvää, että haluaisin käyttää DNA:n työtekijöilleen tarjoaman palkallisen viikon isovanhempainvapaan ja tutustua herra Tonttuun nauttien jokaisesta hetkestä. Tonttu on hänelle antamani lempinimi, sillä hänessä on ripaus Lapin taikaa. 

Mummiloma oli ainutlaatuinen ja sen myötä sain mahdollisuuden tutustua lapsenlapseeni ja auttaa nuorta perhettä heidän uudessa arjessaan. Oli etuoikeus olla apuna ja läsnä, kun vauva oli vain kuuden viikon ikäinen. Minulle se oli erityisen merkityksellinen, sillä välillemme syttyi entistäkin vahvempi side.  

Palkallinen viikon vapaa koskee vakituisten työntekijöiden lisäksi vuokratyöntekijöitä sekä adoption kautta isovanhemmiksi tulleita. 

Sain olla mukana neuvolassa, käydä vaunulenkeillä, todistaa ensimmäiset jokeltelut, nukuttaa, helliä - ja kyllä, vaihdoin vaippojakin. Vanhempien mielestä opetin Tontun puheliaaksi, sillä hellyttävää jokeltelua tuntuu nyt riittävän hymyilyn kera. 

Lisäksi pystyin auttamaan vanhempia vauva-arjessa tehden ruokaa ja auttaen arkiaskareissa, sekin tuntui tärkeältä. Vaunulenkkien aikaan he saivat hetken olla kahdestaan ja levähtää. Ja aamulla otin mielelläni hoitovuoron, vanhempien jatkaessa uniaan yön valvomisen jälkeen.  

Mummilomalla sain todeta, kuinka vastuullisesti ja rakastavasti nuoret vanhemmat pienokaisesta huolehtivat. Heistä oli muodostunut nopeasti yksi toisistaan huolehtiva perhe. Toki heillä on vielä paljon uutta opittavaa ja kysyttävää. Olin onnellinen voidessani olla opastamassa ja vastaamassa kysymyksiin, jotka olivat ihan samoja, kuin itselläni aikoinaan. Nautin myös siitä, että sain katsoa oman lapseni onnea – ja ottaa osaa siihen. Tämä ei olisi ollut mahdollista ilman viikon mummilomaa. Opin samalla ymmärtämään paremmin oman äitini huolehtimista meistä kaikista.  

Isovanhempainvapaata on käyttänyt DNA:lla tähän mennessä noin 100 sata työntekijää vuoden 2017 alusta lähtien. DNA on aidosti perheystävällinen työnantaja, tasa-arvoisesti sekä yhdenveroisesti, kaikenlaisille perheille ja on mukana Väestöliiton Perheystävällinen työpaikka -ohjelmassa.

Koska olen itse työelämässä ja asun eri paikkakunnalla, en pysty viettämään herra Tontun kanssa niin paljon aikaa, kun haluaisin. Siksi arvostankin työantajani kunnioitusta isovanhemmuutta kohtaan ja perheystävällisyyden tukemista työuran myöhemmässä vaiheessa. Meillä on käytössä myös mutkaton työ, eli saamme työskennellä missä ja milloin vain. Minulle mummina se tarkoittaa mahdollisuutta työskennellä toisella paikkakunnalla, herra Tontun luona. Ja tätä etua tulen ihan varmasti käyttämään.  

Mutta onneksi on olemassa videopuhelut, keskustelemme nyt sen kautta – kunnes taas saan herra Tontun syliini.  

Avainsanat:

Vastuullisuutta ja huolenpitoa Lapsiperheen arkea

Tuoreimmat artikkelit ja blogit

Kolme suurta hyppyrimäkeä lumisella mäellä, katsomot ja valonheittimet kirkkaan sinisen taivaan alla.
11/2025 Artikkelien toimitus

Kumppanuus joka kantaa: DNA ja Kiinteistöliitto Päijät-Häme ovat tukeneet taloyhtiöiden arkea yhdessä yli 15 vuotta

11/2025 Artikkelien toimitus

Kun Katariina, 62, sairastui vakavasti, hän päätti kertoa asiasta suoraan töissä – ”Avoimuus on aina parempi kuin salailu”

Vaaleapaitainen kalju mies seisoo kaihtimien varustaman ikkunan luona, hänen heijastuksensa näkyy lasissa.
11/2025 Marko Rissanen

Hoivavastuu ei saa jäädä näkymättömäksi työn arjessa

10/2025 Artikkelien toimitus

Some syöttää riittämättömyyttä – Eeva Kolu kertoo, miten siitä pääsee irti

10/2025 Artikkelien toimitus

Psykologi kertoo: Miksi älylaitteet vievät mennessään – ja miksi se tuntuu hyvältä?