SIM-kortilla varustettu tabletti on paras liikkuvan työn väline

SIM-kortilla varustettu tabletti on paras liikkuvan työn väline

Tabletilla voi nykyään hoitaa varsin suuren osan päivittäisistä työtehtävistä – jopa näppärämmin kuin läppärillä. Esimerkiksi sähköpostin tarkistaminen ja pilvipalveluiden käyttäminen sujuvat tabletilla helposti.

Tableteille ja älypuhelimille on saatavilla myös valtava määrä sovelluksia, joilla onnistuvat muun muassa tekstitiedostojen muokkaus ja kirjanpito. Joidenkin sovellusten käyttäminen on kosketusnäytöllä jopa läppäriä mukavampaa.

Listasimme neljä ominaisuutta, joiden vuoksi tabletin vaivattomuus lyö läppärin ensisijaisena työvälineenä:

  • Kevyt kantaa ja vaivaton käyttää. Tien päällä ollessa tabletti on usein kannettavaa tietokonetta näppärämpi napata mukaan. Kevyt tabletti kulkee vaikkapa käsilaukussa ja akkukin kestää koko päivän työskentelyn. Siroa tablettia on myös huomattavasti helpompi käyttää toimiston ulkopuolella tai vaikkapa tapahtumissa. Paikasta toiseen suunnistaminenkin on tabletin GPS-paikannuksen vuoksi helpompaa.
  • Näppäimistö lisää käytettävyyttä entisestään. Vaikka juuri kosketusnäyttö tekee tabletista monella tapaa läppäriä mukavamman käyttää, saattaa pidempien tekstien kirjoittaminen kosketusnäytöllä olla hieman tahmeaa. Tabletteihin on onneksi saatavilla kevyitä näppäimistöjä, jotka voi ottaa käyttöön silloin, kun tilanne niin vaatii.
  • Iso, pystyasentoon kääntyvä näyttö. Näytön suuruuden vuoksi tabletin käyttö on älypuhelinta helpompaa ja miellyttävämpää, vaikka itse toiminnallisuudet laitteissa ovatkin kutakuinkin samat. Lisäksi, toisin kuin läppärillä työskennellessä, kiertyvä näyttö mahdollistaa tabletin käytön pystyasennossa. Tämä tekee pidempien tekstien tai vaikkapa työkirjallisuuden lukemisesta miellyttävämpää. 
  • SIM-kortti tarjoaa netin käyttöön kaikkialla. SIM-kortti tabletissa takaa, ettet joudu juoksentelemaan tietoturvattomien julkisten verkkojen perässä tai vaihtoehtoisesti jakamaan yhteyspistettä kännykästä, mikä vähentää puhelimen käyttöikää. SIM-kortin ansiosta työskentely tabletilla on tehokasta paikasta ja ajasta riippumatta.

 

YritysDNA:sta saat kätevästi toimivat työvälineet yrityksellesi. Tutustu tarkemmin ja tehosta työntekoa ajantasaisilla laitteilla.

 

Artikkeli päivitetty 2.5.2023. Alunperin artikkeli on julkaistu 14.2.2018.

Avainsanat:

Vinkit Liikkuva työ Yrittäjille Liittymät Etätyö

Lue lisää uudesta työstä

Artikkeli
3/2026 DNA Yrityksille

Johtaja, varmista, että nämä 4 tietoturvataitoa on tiimilläsi hallussa!

Artikkeli
Matkapuhelinmasto metsän yllä auringonlaskun aikaan, taustalla värikäs taivas.
3/2026 DNA Yrityksille

Mobiiliverkot käyvät tuulella – ja hetkittäin akuilla

Artikkeli
Päijät-Hämeen keskussairaalan päivystyksen sisäänkäynti ulkoapäin
3/2026 DNA Yrityksille

Pysähtyykö sairaala, jos verkkoyhteys katkeaa? Toimintavarmat yhteydet ovat terveydenhuollon ehdoton edellytys

Blogi
Henkilö nauhoittaa lavaesitystä puhelimellaan täpötäydessä, sinisellä valaistussa tilaisuudessa.
3/2026 Assi Oikari

Kuinka kotiuttaa tekoälyn hyödyt ja varmistaa digitaalinen suvereniteetti? MWC 2026 toi viisaat päät yhteen

Artikkeli
Keltaiseen paitaan pukeutunut henkilö käyttää tablettia valkoisen työpöydän ääressä valoisassa, modernissa ympäristössä.
3/2026 DNA Yrityksille

Pilvityöympäristö palvelee yritystäsi: tekoälyajan työkalut tukevat kasvua ja vahvistavat tietoturvaa

Teknologiatrendit 2026

Vuosi 2026 on käytännönläheisten innovaatioiden, vanhojen toimintamallien uudistamisen sekä inhimillisen kanssakäymisen aikaa. Suurin murros saatetaan kokea ihmisen ja koneen välisen symbioosin saralla, sillä tekoälytyökalujen kehittyessä myös digi-inhimillisen vuorovaikutuksen lait kirjoitetaan uusiksi – kuljettaen ihmiskuntaa kohti uuden älyn aikakautta.

 

Pysy digitalisaation vauhdissa.

Tilaa DNA Yrityksille -uutiskirje sähköpostiisi!

Hyödynnetäänkö teillä jo uuden työn mahdollisuuksia? Ota yhteyttä – katsotaan yhdessä parhaat ratkaisut yrityksellesi.