Blogit

Hybridityö on tullut jäädäkseen. Mitä uusi normaali vaatii työelämältä? Huomioi ainakin nämä asiat!

Kuluneen parin vuoden aikana moni on tehnyt työtään merkittävissä osin etäolosuhteissa. Etätyö ja sen vaatimukset ovat siis ehtineet tulla tietotyöläisille vähintäänkin tutuiksi.

Toimitilojen, yhteyksien ja sovellusten lisäksi monissa yrityksissä mietitään parhaillaan myös työkulttuuriin liittyviä asioita uudesta vinkkelistä, jotta sekä läsnä- että etätyö ovat keskenään tasa-arvoiset. Jatkossa työskentelemme vaihtelevasti toimistolta ja kotoa käsin.

Sijainnin määrää ennen kaikkea työn luonne: ideointi ja suunnittelu voi olla hedelmällisempää kasvokkain ja keskittymistä vaativa työ kodin rauhassa. Silloin vaikkapa tiimin työntekijät eivät välttämättä ole samoina päivinä toimistolla vaan yhteistyötä tehdään hybridimallilla, kukin sille päivälle sopivimmasta sijainnista.

Jos yhteisiä sääntöjä ei ole vielä luotu, nyt viimeistään on niiden aika. Säännöt mahdollistavat tasapuolisen osallistumisen niin toimistolta kuin kotikonttorilta. Hyvän kokoustekniikan ansiosta jokainen osallistuja voi nähdä ja kuulla toisensa, oli sijainti sitten toimiston neukkarissa tai oman kodin rauhassa. Etätyöajan pahimmat Teams-maratonit varmasti rauhoittuvat, mutta on myös syytä muistaa jakaa riittävästi tietoa mökiltä tai asiakkaan tiloista käsin työskenteleville työkavereille.

Hybridityövalmiuksien kehittämistä ja ylläpitoa on jatkettava edelleen  

Jos tietoturvaa ja verkkoratkaisuja on aiemmin mietitty vain toimipisteiden näkökulmasta, laittoivat kuluneet vuodet käytännöt uusiksi. Paluuta puhtaaseen toimistotyöskentelyyn tuskin on.

Esimerkiksi EVA:n vuoden 2021 lopulla julkaiseman Arvo- ja asennetutkimuksen mukaan  pandemian aikana kokonaan etätöissä olleista vain neljä prosenttia haluaa palata kokonaan työpaikalle. Kaikista työelämässä olevista vajaa 40 prosenttia haluaa pandemian jälkeen työskennellä työpaikalla ja yhtä suuri osuus osan aikaa etätöissä. Kokonaan etätöitä haluaisi tehdä 22 prosenttia työelämässä olevista.

Jos siis työntekijät saavat asiasta päättää, hybridityö on työelämän uusi normaali. Siksi työpaikoilla on hyvä suunnitella tietoliikenne myös joustavan hybridityön näkökulmasta valmiiksi.

Sekä toimistolta että kotikonttorilta on oltava yhtäläiset valmiudet päästä käsiksi yrityksen tietoihin ja resursseihin, jotta työ pysyy tehokkaana ja edelleen mielekkäänä. On myös hyvä kerrata liittymätarpeet ja pohtia mahdollisia työsuhde-etuna tarjottavia nettiliittymiä – riittävää kaistaa tarvitaan jatkossakin videopuheluiden, tiimityökalujen ja tiedonsiirron tueksi. 

Asianmukaiset työvälineet ja verkkoyhteydet tekevät tiimityöstä sulavaa ja vaivatonta, jolloin kynnys joustavan työn mahdollisuuden hyödyntämiseen madaltuu entisestään. Ei ole mitään syytä lakata hyötymästä etätyöajan suomasta tehosta ja lisääntyneestä tyytyväisyydestä myös jatkossa.

Työpäivä toimistolla ei ole enää entisensä  

Konttorilla tapahtuva työ siis tuskin palaa enää ennalleen. Oma tiimi saattaa olla edelleen sijainniltaan hajanaisempi, jolloin hyvään viestintään ja tiedonkulkuun on syytä panostaa jatkossakin. Eikä etätyön aikaan hankittuja hyvinvointia vahvistavia tapoja kannata unohtaa.

Monet nauttivat hyvistä keleistä ottamalla puheluita vaihtelua tarjoavina kävelyversioina. Tarkista, kaivataanko seuraavassa suunnittelupalaverissa läsnäoloa kameran kera, vai riittäisikö, että aivonystyröitä jumpataan raikkaassa ulkoilmassa tai kuulokkeet korvilla kahvia siemaillen. Tai ehkäpä saat toimistolta koko porukan mukaasi verryttelemään.

Keskeytyksettömän työajan järjestäminen ja oman aikansa organisointi tuli niin ikään tutuksi etätyön aikana. Toimistollakaan ei kuulu olla aina tavoitettavissa ja tuottavuuden kannalta on usein hyvä ajatus pitää kiinni omaa työrauhaa edistävistä konsteista. Kalenterista voi aivan hyvin varata itselleen keskittymisaikaa ja sulkeutua muutamaksi tunniksi hiljaiseen tilaan. Samojen oppien ja haasteiden keskellä elänyt työkaveri ymmärtää kyllä.

 

 

Onko yrityksenne valmis uuteen normaaliin? Tutustu etätyöratkaisuihimme!

 

Artikkeli päivitetty 15.2.2022. Alunperin artikkeli on julkaistu 15.6.2021.

Avainsanat:

Verkko Yhteydet Mobiili Muuttuva työ Liittymät Etätyö

Lue lisää uudesta työstä

3/2024 DNA Yrityksille

DNA:n vahvat pohjoismaiset hartiat takaavat sujuvat digipalvelut läpi Pohjolan

Artikkeli
3/2024 DNA Yrityksille

Katsaus kyberturvan nykytilaan – kyberresilienssin vahvistaminen on välttämätöntä

Artikkeli
3/2024 DNA Yrityksille

Valokuitu vai 5G FWA – tiedätkö nämä 5 asiaa kiinteästä 5G-yhteydestä?

Artikkeli
3/2024 DNA Yrityksille

Näin ennakoit kustannukset: hanki mobiililaitteet palveluna

Miltä näyttää teknologian vuosi 2024?

Uljaan uuden huomisen onnennumero on 14 – nimittäin niin monta nousevaa teknologiatrendiä esitellään DNA:n vuoden 2024 teknologiatrendiraportissa! Lue valppaasti, sillä monet näistä trendeistä tulevat jättämään jälkensä historiaan.

 

Pysy digitalisaation vauhdissa.

Tilaa DNA Yrityksille -uutiskirje sähköpostiisi!

Hyödynnetäänkö teillä jo uuden työn mahdollisuuksia? Ota yhteyttä – katsotaan yhdessä parhaat ratkaisut yrityksellesi.