Joko latasit Koronavilkun? Vaikutusta viruksen leviämisen estämiseen arvioidaan merkittäväksi

Koronavilkku-sovelluksen avulla ihmiset voivat osallistua viruksen leviämisen rajoittamiseen ja suojella omaa sekä läheistensä terveyttä, kun sovellus nopeuttaa virukselle altistuneiden tavoittamista ja tartuntaketjujen katkaisemista. THL:n tiedonhallintajohtaja Aleksi Yrttiaho avaa, mikä Koronavilkku on ja millaisia vaikutuksia sillä on koronaviruksen leviämisen ennaltaehkäisemiseen.

Miten Koronavilkku toimii?

”Koronavilkku tunnistaa muita ympärillään olevia sovelluksen käyttäjiä. Lähellä olevat puhelimet vaihtavat toisilleen satunnaisia tunnuskoodeja, jotka jäävät puhelimen muistiin kahden viikon ajaksi. Sairastuessaan henkilö voi ilmoittaa terveydenhuollolta saamansa koodin Koronavilkkuun, jolloin sovellus lähettää tiedon kaikille kohdatuille käyttäjille, jotka ovat näin ollen saattaneet altistua koronavirukselle”, Yrttiaho kertoo.

Tiedonjakaminen välittyy puhelimen bluetooth-yhteydellä, jonka kantama vaihtelee ympäristön mukaan.

”Bluetooth-yhteydellä ei voida arvioida tarkkaa etäisyyttä, vaan tartuntariskiä mitataan signaalin vahvuuden mukaisesti. Sovellus hyödyntää niin sanottua low energy bluetooth -tekniikkaa, jonka vuoksi Koronavilkun käytöllä ei ole suurta vaikutusta puhelimen akunkulutukseen”, Yrttiaho kertoo.

Koronavilkusta on pyritty tekemään käyttäjille mahdollisimman tietoturvallinen ja heidän yksityisyyttään suojeleva. Tämän vuoksi käyttäjistä ei kerätä henkilötietoja, vaan sovellukset lähettävät toisilleen ainoastaan satunnaiskoodeja. Satunnaiskoodit vaihtuvat 10–20 minuutin välein, jotta käyttäjän yksityisyys on turvattu mahdollisimman hyvin.

Kaksi syytä, miksi Koronavilkku ennaltaehkäisee tartuntoja

”Ensimmäiseksi, voimme nyt tavoittaa sellaiset altistuneet, joita emme aikaisemmin ole pystyneet tavoittamaan – sairastunut henkilö ei ole aikaisemmin pysynyt nimeämään kaikkia altistuneita ihmisiä, jos hän on ollut esimerkiksi ostoskeskuksessa. Toiseksi, Koronavilkun vaikuttava tekijä on se, että saamme tavoitettua ihmiset nopeammin. Koronavirus toimii niin, että se on tartuttavimmillaan muutamaa päivää ennen ja jälkeen sairastumista. Tämä johtaa siihen, että kukin meistä voi kulkea pari päivää tartuttavana ilman, että itse edes tietää siitä”, Yrttiaho kertoo.

Arvio Koronavilkun ennaltaehkäisevistä vaikutuksista on merkittävä

”Simulaatioista saatujen arvioiden perusteella Koronavilkku vähentäisi jopa kolmasosan jatkotartuntojen leviämistä käyttäjien joukossa, kun sovellus olisi mahdollisimman monella ihmisellä käytössä ja käyttäjät saisivat näin ollen tiedon altistumisesta tarpeeksi ajoissa”, Yrttiaho kertoo.

Koronavilkku ei kuitenkaan toimi suojana virukselta.

”Näemme riskinä sen, että ihmiset unohtavat muun varovaisuuden Koronavilkun takia. Muistetaan pitää huolta käsihygieniasta, pidetään turvavälejä ja käytetään kasvomaskeja, kun turvavälit eivät onnistu. Koronavilkku ei ole myöskään koronatesti”, Yrttiaho toteaa.

Yrttiaho kiittää kaikkia sovelluksen lataajia, ja kannustaa myös muita lataamaan sovelluksen.

”Saimme aivan mainion lähdön, kun kuukausitavoitteeksi asetettu miljoona lataajaa saavutettiin ensimmäisen vuorokauden aikana. Tällä hetkellä latauksia on jo yli 1,6 miljoonaa, joten voimme asettaa uudeksi tavoitteeksi kahden miljoonan rajan. Meillä on nyt mahdollisuus osallistua epidemian leviämisen rajoittamiseen sekä pitää huolta omasta ja läheistensä terveydestä ottamalla Koronavilkku käyttöön.”

Koronavilkku on lisätyökalu koronaviruksen leviämisen rajoittamiseen, minkä vuoksi DNA haluaa olla mukana tukemassa THL:ää asiassa. Koronavilkun voi ladata maksutta helposti puhelimeen sovelluskaupasta (Google Play sekä App Store). Koronavilkun lataamiseen liittyvissä ongelmatilanteissa saat apua DNA Kaupoista tai asiakaspalvelustamme ja lisätietoja löydät sovelluksen omilta sivuilta koronavilkku.fi.

Avainsanat:

Yritysvastuu

Lue lisää uudesta työstä

Suomen menestys syntyy loskan keskellä
9/2022 DNA Business

Suomen menestys syntyy loskan keskellä

Slushin toimitusjohtaja Eerika Savolainen vinkkaa, mitä kasvuyrittäjyydestä kiinnostuneen kannattaisi tehdä juuri nyt. 
9/2022 DNA Business

Tietoturvahyökkäyksillä on monta muotoa ja seurausta – varaudu ainakin näihin yleisimpiin uhkiin

Lue DNA:n tietoturva-asiantuntija Juho Saarisen vinkit parempaan tietoturvaan.
Energiatehokkuuden parantaminen on pienillekin yrityksille taloudellisesti kannattavaa
9/2022 DNA Business

"Energiatehokkuuden parantaminen on pienillekin yrityksille taloudellisesti kannattavaa"

Valtion kestävän kehityksen yhtiön Motiva Oy:n johtava asiantuntija Tomi Kiuru vastaa kysymykseen: miten yrityksen energiatehokkuutta voi parantaa?
Vaihdepalvelun avulla yritys ja asiakas tavoittavat toisensa
9/2022 DNA Business

Vaihdepalvelun avulla yritys ja asiakas tavoittavat toisensa

Liiketoiminnan kannalta on keskeistä, ettei yksikään asiakas jää palvelematta.

Hyödynnetäänkö teillä jo uuden työn mahdollisuuksia? Ota yhteyttä – katsotaan yhdessä parhaat ratkaisut yrityksellesi.