Digiaika vaatii johtajalta uudenlaista otetta

Digiaika vaatii johtajalta uudenlaista otetta

"Johtajien on oltava entistä parempia ihmisjohtajia, sillä työntekijöiden osaaminen on entistä ratkaisevampi tekijä yrityksen menestykselle. Heitä on osattava motivoida oikealla johtamisella ja kannustimilla."

Annika Steiber

Digiajan johtaja mahdollistaa innovatiivisuuden, kun keskittyy asioiden sijasta ihmisiin, sanoo Googlen yrityskulttuurista kirjan kirjoittanut tutkija Annika Steiber.

Digitalisaatio mullistaa yritysten liiketoimintamalleja ja vaatii myös johtamiselta uudenlaista otetta. Tätä mieltä on ruotsalainen tutkija Annika Steiber, joka on perehtynyt innovatiivisten yritysten johtamismalleihin.

Lähtökohta on, että sitoutunut ja motivoitunut henkilöstö on yrityksen arvokkain voimavara.

”Johtajien on kehityttävä ihmisjohtajina, sillä työhönsä sitoutuneet ja motivoituneet työntekijät ovat entistäkin ratkaisevampi tekijä yrityksen menestykselle. Heitä on osattava motivoida oikealla johtamisella ja kannustimilla”, Steiber korostaa.

Tulevaisuudessa johtamisessa korostuu vuorovaikutteisuuden ja empatian tarve. Esimies näyttää suuntaa, mutta on hänen on myös ymmärrettävä työntekijöiden erilaisia tarpeita ja annettava heille mahdollisuus onnistua työtehtävissään.

Vuosi Googlessa avasi silmät

Erityisen hyvin Steiber tuntee hakukoneyhtiö Googlen. Hän sai pari vuotta sitten ainutlaatuisen tilaisuuden seurata vuoden ajan yrityksen sisältä, kuinka innovaatioihin kannustavat johtamismallit ja yrityskulttuuri purevat käytännössä. Kokemukset on kerätty Steiberin kirjoittamaan kirjaan Googlemodellen, jonka Ruotsin innovaatiotoimisto Vinnova julkaisi vuonna 2014.

Steiberin mielestä yksi Googlen oivalluksista on, että uusien asioiden kehittämistä ei voi jättää yksin tutkimus- tai tuotekehitysosastolle. Innovointi kuuluu yhtä lailla yrityksen hallitukselle, johdolle kuin koko henkilöstölle. Innovoinnin vauhdittamiseksi ja byrokratian vähentämiseksi Googlen organisaatio on karsittu mahdollisimman ohueksi. Vastuuta on pyritty siirtämään mahdollisimman paljon tiimeille.

”Jos yritys aikoo menestyä, päätäntävaltaa pitää pystyä viemään organisaatiossa alaspäin niin, jotta henkilöstö voi todella tehdä asioita, ei pelkästään ideoida.”

Kankeus jarruttaa innovaatioita

Steiber sanoo, että jatkuva innovointi ja uudistuminen ovat ratkaisevan tärkeitä kaikille yrityksille, jos ne aikovat menestyä pitkällä aikavälillä. Hänen havaintojensa mukaan monien suurten yritysten kankea organisaatiorakenne ei anna riittävästi mahdollisuuksia innovointiin.

”Yrityksen organisaation pitää olla erittäin dynaaminen, jotta se pysyy mukana entisestään nopeutuvassa muutoksessa. Menestyminen edellyttää, että yritys muuttuu yhtä nopeasti kuin sen toimintaympäristö.”

Steiber korostaa, että muutostarpeet ulottuvat kaikkialle yrityksen strategiasta budjetointiin ja johtamisesta organisaatiorakenteisiin. Apua innovointiin voivat tuoda niin sanotut sisäiset startupit, joita suuret yhtiöt nyt perustavat. Tämä on Steiberin mielestä hyvä asia.
”Ydinbisneksen rinnalla yrityksillä pitää olla toimintoja, joiden kehittämillä innovaatioilla ja uusilla liiketoimintamalleilla haetaan kasvua uusista liiketoiminnoista ja alueista.”

Steiberin mukaan yritykset voivat vauhdittaa innovaatioita myös tekemällä entistä tiiviimpää yhteistyötä kumppanien kanssa.

”Kaikkea ei tarvitse tehdä yrityksen sisällä. Taitavat yritykset rakentavat ympärilleen yhteistyökumppanien verkoston, jossa tehdyistä innovaatioista kaikki hyötyvät. Tämä edellyttää avoimia toimintamalleja puolin ja toisin.”

Annika Steiber kertoo, millaisia taitoja digiajassa menestyminen edellyttää yksittäiseltä työntekijältä? Katso video alta.  

 

Avainsanat:

Digitalisaatio Muuttuva työ Johtaminen

Lue lisää uudesta työstä

Artikkeli
Kaksi miestä, joilla on samanlaiset liivit ja kahvikupit kädessään, seisovat sisätiloissa kameraan päin.
2/2026 DNA Yrityksille

Kasvun tekijät: Argimarket ottaa rohkean askeleen kohti maanlaajuisia markkinoita

Artikkeli
2/2026 DNA Yrityksille

Tekoäly innostaa sosiaali- ja terveydenhuollon kehittäjiä: ”Jos tätä ei Suomessa saada tehtyä, niin missä sitten?”

Artikkeli
2/2026 DNA Yrityksille

Verkkoyhteydet ja tietoturva saman katon alta – DNA:n Meraki as a Service helpottaa yrityksesi arkea

Artikkeli
Liikemieheksi pukeutunut nainen puhuu puhelimeen ja tarkistaa kellonsa modernilla ulkoilmakäytävällä.
2/2026 DNA Yrityksille

Tiedätkö, miksi yritykseesi soitetaan? Älykäs keskusteleva botti parantaa asiakaspalvelun laatua

Artikkeli
Esiliinaan pukeutunut mies hymyilee kahvimyllyjen vieressä viihtyisässä kahvilassa, jossa on tiiliseinät ja suuret ikkunat.
2/2026 DNA Yrityksille

Kasvun tekijät: Helsingin kahvipaahtimon voittoresepti on tinkimätön laatu, asiakastyytyväisyys ja usko omaan tekemiseen

Teknologiatrendit 2026

Vuosi 2026 on käytännönläheisten innovaatioiden, vanhojen toimintamallien uudistamisen sekä inhimillisen kanssakäymisen aikaa. Suurin murros saatetaan kokea ihmisen ja koneen välisen symbioosin saralla, sillä tekoälytyökalujen kehittyessä myös digi-inhimillisen vuorovaikutuksen lait kirjoitetaan uusiksi – kuljettaen ihmiskuntaa kohti uuden älyn aikakautta.

 

Pysy digitalisaation vauhdissa.

Tilaa DNA Yrityksille -uutiskirje sähköpostiisi!

Hyödynnetäänkö teillä jo uuden työn mahdollisuuksia? Ota yhteyttä – katsotaan yhdessä parhaat ratkaisut yrityksellesi.