Blogit

5G-verkot muuttavat nämä 4 asiaa

Mobiiliverkkojen seuraava kehitysaskel 5G on kaikkien huulilla. 5G-teknologia kehittyy koko ajan, eivätkä kaikki 5G:n mahdollisuudet ole vielä selvillä. Kokosimme tähän artikkeliin neljä 5G-muutosta, jotka vaikuttavat lähivuosina jokaiseen verkonkäyttäjään.

1. Netti nopeutuu

Yksi 5G-teknologian kiistaton hyöty on sen nopeus. Aluksi nopeus on noin kymmenkertainen nykyiseen 4G:hen verrattuna. Myöhemmin vauhti tulee vain kasvamaan. Nopeus merkitsee esimerkiksi nopeammin latautuvia videoita ja sukkelampaa nettiselailua. 5G nopeuttaa myös 4G-käyttäjien yhteyksiä, kun nykyistä verkkoa nopeutetaan, ja datan massakäyttäjät siirtyvät 5G:hen.

2. Etätyö helpottuu

Verkon nopeutuminen mahdollistaa etätyön tekemisen yhä useammissa ammateissa. 5G:n myötä VR- ja AR-sovelluksia sekä HD-videoita voi käyttää häiriöttömästi myös mobiiliverkossa. Tällöin esimerkiksi huoltotyöntekijä voi auttaa asiakkaita kotoaan käsin, olivat asiakkaat sitten Honkajoella tai Hongkongissa. Tällä hetkellä etätöitä tekee joka viides, 5G:n myötä osuus voi nousta paljonkin.

3. Viipaloi yrityksellesi oma verkko

Yksi suurimmista muutoksista 5G-teknologiassa on verkon ”viipalointi” (eng. slicing), joka viittaa liikenteen eriyttämiseen joustavasti. Viipaloinnin avulla 5G-verkko mukautuu erilaisiin tarpeisiin: oli kyse sitten suuren laitemäärän liittämisestä esineiden internetiin, äärimmäisen matalan viiveen palveluiden tarjoamisesta tai erittäin suuren kapasiteetin tarjoamisesta. Esimerkiksi toimitiloihin ja niiden välille ei tulevaisuudessa tarvitse välttämättä rakentaa monimutkaisia kiinteitä tietoliikenneyhteyksiä, vaan niitä voi tehdä valtakunnallisen 5G-infrastruktuurin päälle erilaisilla viipalointiratkaisuilla.

4. Viivekriittinen IoT menee mobiiliverkkoon

Esineiden internet eli IoT koskettaa vähitellen arkipäivää yhä laajemmin, ja 5G kiihdyttää kehitystä. Erityisesti 5G-verkot mahdollistavat yhä paremmin niin sanotut viivekriittiset IoT-sovellukset, kuten esimerkiksi erilaiset etäohjattavat laitteet, itseajavat ajoneuvot tai robottiavusteiset etäleikkaukset sairaaloissa. Nämä ratkaisut alkavat enenevissä määrin hyödyntää mobiiliverkkoa. Laaja muutos kestää kuitenkin useita vuosia ja se vaatii vielä 5G-standardien kehittymistä edelleen.

 

Mitä 5G-verkot tuovat tullessaan? Miksi 5G:llä on niin suuri merkitys yrityksille?

Lataa nyt yrityspäättäjille suunnattu e-kirja ja lue lisää uudesta mobiiliteknologiasta yritysnäkökulmasta.

 
 

Avainsanat:

5G Verkko 4G

Lue lisää uudesta työstä

Artikkeli
4/2024 DNA Yrityksille

Tee asiakaspalvelusta yrityksesi kruununjalokivi – Ota käyttöön tekoälyvalmis monikanavainen asiakaspalveluratkaisu

Artikkeli
4/2024 DNA Yrityksille

Hiekka-akku on tämän hetken puhuttavin innovaatio – Polar Night Energyllä on kunnianhimoiset kasvutavoitteet

Artikkeli
4/2024 DNA Yrityksille

Mullista yrityksesi asiakaspalvelu tekoälyn voimalla – asiakaspoistuma pienenee, myynti kasvaa ja työntekijäkokemus paranee

Artikkeli
4/2024 DNA Yrityksille

Asiakkaan tukena joka käänteessä – DNA:laiset syttyvät asiakaskohtaamisista ja kokevat työnsä merkitykselliseksi

Miltä näyttää teknologian vuosi 2024?

Uljaan uuden huomisen onnennumero on 14 – nimittäin niin monta nousevaa teknologiatrendiä esitellään DNA:n vuoden 2024 teknologiatrendiraportissa! Lue valppaasti, sillä monet näistä trendeistä tulevat jättämään jälkensä historiaan.

 

Pysy digitalisaation vauhdissa.

Tilaa DNA Yrityksille -uutiskirje sähköpostiisi!

Hyödynnetäänkö teillä jo uuden työn mahdollisuuksia? Ota yhteyttä – katsotaan yhdessä parhaat ratkaisut yrityksellesi.