47%:n mielestä tulevaisuudessa ei enää tarvitse saapua työpaikalle tehdäkseen työtään.

Uusi teknologia on tehnyt työelämästämme nopeampaa, rajattomampaa ja liikkuvampaa. DNA:n toimitusjohtaja Jukka Leinonen luottaa uuden tekniikan mahdollisuuksiin, kun tekniikka ja laitteet sitovat työntekijän enää harvoin paikkaan tai aikaan.

Uusi työkulttuuri antaa työntekijöille vapauden valita missä, milloin ja miten he työskentelevät. Leinonen kuitenkin muistuttaa, että kaikille ei ole olemassa yhteistä ratkaisua. Yhdistelmä toimisto- ja etätyötä on parasta antaa päätettäväksi työntekijälle itselleen, ja järjestää molempia varten hyvät edellytykset.

Vaikka työn konteksti muuttuu digitaalisuuden ja verkkotyöskentelyn myötä, ei perinteistä työhyvinvointia saa unohtaa. Työn pitää säilyä mielekkäänä ja kuormitukseltaan sopivana.

- Koska työntekijämme ovat luottamuksen arvoisia ja meillä suomalaisilla on työkulttuurissa vahva vastuunkanto, on huolenamme vapauden ja vastuun myötä enemminkin liian iso kuin liian pieni työkuorma.

Työn vapauttaminen tuo mukanaan hyviä tuloksia sekä työhyvinvoinnissa että tehokkuudessa. Jotta hyödyt voidaan lunastaa, pitää työntekijöiden ja esimiesten muistaa, että tiedontarve pysyy usein samana.

 

Jukka Leinonen
toimitusjohtaja,
DNA Oyj