CAP Group tarjoaa autokoulupalveluita myös etänä

Suomen suurin autokouluketju CAP Group ryhtyi viisi vuotta sitten digitalisoimaan ajo-opetustaan Helsingistä Sodankylään. Etäopiskelun mahdollistava teoriaopetus ja ajosimulaattorit kasvattavat kysyntää kuljettajakoulutukselle nyt ennätysvauhtia.

CAP-autokoulut tarjoavat autokoulun teoriatunnit virtuaalisesti. Oppilaat voivat osallistua niille kotoaan tietokoneen, tabletin tai puhelimen kautta 3G-yhteydellä. Samalle virtuaalitunnille osallistuu maksimissaan 25 oppilasta, ja kysymyksiä opettajalle voi esittää chat-työkalulla, mikä on merkittävästi kasvattanut tuntiaktiivisuutta.

”Meillä on niin paljon opettajia, että voimme tarjota yli 50 teoriatuntia viikossa. Oppilaalla on näin paljon enemmän valinnanvaraa. Esimerkiksi pienillä paikkakunnilla saattoi aikaisemmin olla tarjolla vain kaksi teoriatuntia viikossa”, CAP-autokoulujen toimitusjohtaja Pekka Kari kertoo.

CAP-autokouluissa myös osan ajo-opetuksesta voi suorittaa oikean auton sijaan ajosimulaattorilla.

”Simulaattorin suurin hyöty on se, että voi rauhassa paineettomammin harjoitella liikenteen seassa ajamista ja liikennesääntöjä. Simulaattorilla aikaa ei myöskään kulu siirtymiin, vaan esimerkiksi yksisuuntaisia katuja pääsee ajamaan heti, vaikka paikkakunnalla lähin oikea olisi kymmenien kilometrien päässä”, Kari listaa hyötyjä.

Sekä kahdensuuntainen virtuaalinen teoriaopetus että simulaattorin käyttö vaativat toimivan ja koko Suomen peittävän verkon. CAPilla on käytössä DNA:n langattomat liittymät ja osalla opettajista myös DNA:n toimittamat puhelimet ja tabletit.

”DNA tuntui meistä samanlaiselta ennakkoluulottomalta edelläkävijältä, kuin mitä itse olemme. Yhteydenpito on ollut mutkatonta ja palvelumme toimivuudesta kielivät kasvavat opiskelijamäärät”, Kari sanoo.

Näillä ratkaisuilla tehostimme asiakkaamme liiketoimintaa

DNA Mobiilivaihde
DNA Mobiililiittymät
DNA Liikkuva laajakaista