Blogit

”Ennustamme, että 5G-verkoissa on maailmanlaajuisesti valmiudet hajauttaa paikallista dataliikennettä reunalaskentakeskuksiin ja niistä pois ja että myös uudenlaiset sovellukset ja palvelut löytävät tiensä reunalle", sanoo Telenorin tutkimuspäällikkö Bjørn Taale Sandberg. Kuva: Telenor.

Vihreitä pilviä horisontissa – teknologiatrendejä, jotka edistävät yhteiskunnan vihreää siirtymää vuonna 2022

Ilmastonmuutoksen hälytyskellojen soidessa yhä kovempaa teknologia ja digitalisaatio tulevat avuksemme, ennustaa Telenor Research Teknologiatrendit 2022 -raportissaan.

DNA on ollut osa Telenor-konsernia vuodesta 2019. Telenor on Pohjoismaiden suurin teleoperaattori ja globaalisti maailman johtavia IoT-ratkaisujen toimittajia. Telenor-konsernin pohjoismaisen yhteistyön ansiosta tutkimusyksikön työn hedelmät tulevat myös DNA:n ja sen asiakkaiden saataville.

Telenor näkee horisontissa viisi vihreää teknologiatrendiä.

Trendi 1: Vihreitä pilviä horisontissa

Arne Munch-Ellingsen, Telenor Researchin vanhempi tutkija

Datan käytön valtava kasvu lisää energian kysyntää. Reunalaskentakeskukset ja 5G auttavat tekemään tiedonsiirrosta energiatehokkaampaa.

Yhteiskunnan digitalisoitumisen kiihtyessä pilvilaskenta on kasvanut räjähdysmäisesti, ja se on suosituin verkkosovellusten ja digitaalisten palvelujen alusta. Pelkästään Amazon Web Servicen neljännesvuosittaiset tulot ovat nousseet vuoden 2014 miljardista Yhdysvaltain dollarista yli 16 miljardiin dollariin vuonna 2021. Lisäksi mobiililaitteet, tabletteja lukuun ottamatta, kattavat noin puolet maailmanlaajuisesta verkkoliikenteestä, ja niiden osuus on kasvanut 11 exatavusta (miljardi gigatavua) kuukaudessa vuonna 2017 lähes 60 exatavuun vuonna 2021. Ensi vuonna sen odotetaan lähestyvän 80 exatavua. Datan siirto vaatii energiaa, sillä kaikki verkkoelementit ovat riippuvaisia sähköstä toimiakseen. Nykyään datakeskusten osuus maailman energiankulutuksesta on maailmanlaajuisesti yli prosentti. Vuoden 2022 energiakulutusnäkymiin tuo helpotusta uusi trendi.

"Oletuksemme on, että reunalaskenta ottaa tulevana vuonna haltuunsa osan työtehtävistä, jotka ovat pyörineet julkisissa ja yksityisissä pilvissä. Ilmastonmuutoksen valossa on välttämätöntä tarkastella, miten datakeskukset voivat olla tehokkaampia energiankulutukseltaan ja miten syntyvää dataliikennettä voidaan palvella tehokkaammin. Ennustamme, että 5G-verkoissa on maailmanlaajuisesti valmiudet hajauttaa paikallista dataliikennettä reunalaskentakeskuksiin ja niistä pois ja että myös uudenlaiset sovellukset ja palvelut löytävät tiensä reunalle", sanoo Telenorin tutkimuspäällikkö Bjørn Taale Sandberg.

Laajasti katsottuna reunalaskentakeskus on vain laskenta- ja verkkokapasiteettia, joka sijaitsee maantieteellisesti lähempänä loppukäyttäjää. Reunalaskentakeskuksia voidaan käyttää sovellusten ja palveluiden alustana samalla tavalla kuin julkisia tai yksityisiä keskitettyjä pilvipalveluja. Myös itse datakeskuksista voidaan tehdä energiatehokkaita monin eri tavoin, esimerkiksi hyödyntämällä ylimääräistä lämpöä ja keräämällä kestävästi paikallista energiaa aurinkopaneeleilla ja pienillä tuulimyllyillä.

"Uskomme, että energiatehokkaita reunalaskentakeskuksia, joihin pääsee mobiililaitteista 5G-verkkojen kautta, alkaa ilmestyä yhä useammin vuonna 2022. Tämän seurauksena energiaa säästyy myös datan jakeluverkoissa ympäri maailmaa, koska osa dataliikenteestä ja sähköstä siirretään vain paikallisesti", Sandberg selventää.

Tämä artikkeli on käännetty englanninkielisestä Telenor Groupin artikkelista Tech Trends 2022: Five tech trends that will fuel the green transition of society in 2022, ja se julkaistaan viidessä osassa.

Tutustu muihin trendeihin täällä: ilmastoaiheiset mikrotutkinnot, optimoi kaikki, vihreiden vaikuttajien nousu ja ”kadonneen sukupolven” pelastus.

 

5G auttaa osaltaan tekemään tiedonsiirrosta energiatehokkaampaa. Listasimme 5 myyttiä 5G:stä. Lue lisää murtamistamme myyteistä! 

Avainsanat:

Verkko Yhteydet Digitalisaatio Pilvipalvelut Teknologiatrendit

Lue lisää uudesta työstä

3/2024 DNA Yrityksille

DNA:n vahvat pohjoismaiset hartiat takaavat sujuvat digipalvelut läpi Pohjolan

Artikkeli
3/2024 DNA Yrityksille

Katsaus kyberturvan nykytilaan – kyberresilienssin vahvistaminen on välttämätöntä

Artikkeli
3/2024 DNA Yrityksille

Valokuitu vai 5G FWA – tiedätkö nämä 5 asiaa kiinteästä 5G-yhteydestä?

Artikkeli
3/2024 DNA Yrityksille

Näin ennakoit kustannukset: hanki mobiililaitteet palveluna

Miltä näyttää teknologian vuosi 2024?

Uljaan uuden huomisen onnennumero on 14 – nimittäin niin monta nousevaa teknologiatrendiä esitellään DNA:n vuoden 2024 teknologiatrendiraportissa! Lue valppaasti, sillä monet näistä trendeistä tulevat jättämään jälkensä historiaan.

 

Pysy digitalisaation vauhdissa.

Tilaa DNA Yrityksille -uutiskirje sähköpostiisi!

Hyödynnetäänkö teillä jo uuden työn mahdollisuuksia? Ota yhteyttä – katsotaan yhdessä parhaat ratkaisut yrityksellesi.