Blogit

SuomiAreenassa digiajan työelämästä sai innostua

Kesäinen Pori näytti taas parhaita puoliaan, kun DNA oli tänäkin vuonna mukana SuomiAreenan pääyhteistyökumppanina. Yritysliiketoiminnan päätapahtuma oli Antinkadun lavalla nähty päräyttävä Talk show "Saako olla innoissaan", jossa keskusteltiin digiajan työelämästä.

Keskustelijoina mukana olivat Leena Mörttinen (Perheyritysten liitto), Miki Kuusi (Wolt), Pekka Möttö (Tuup) sekä Paula Miettinen (DNA). Shown vetivät Hyvä paha digitalisaatio –sarjasta tuttu parivaljakko Kristiina Komulainen ja Ivan Puopolo.

Vastaus otsikon kysymykseen oli selvä: innoissaan saa olla! Energisen keskustelun aiheet sivusivat tuttuja teemoja: uutta työtä ja uusia työn tekemisen tapoja, robotisaatiota, esineiden internetiä ja digitalisaatiota.

Luovuus ja uusi työ

Uudessa työssä joustavat tekemisen tavat alkavat olla jo tuttuja ja selviä. Keskustelijoiden konsensus oli, että ketään ei kiinnosta, mitä penkkiä työntekijä kuluttaa – kunhan tekee oikeita asioita ja saa ne tehtyä. Toimitilojen tai välineiden sijaan huomio alkaakin enemmän ja enemmän keskittyä johtamiseen.

"Johtaminen on enemmän ja enemmän sumplimista, sitä miten pystytään yhdessä tekemään nämä asiat mitä meidän pitää tehdä", Woltin toimitusjohtaja Miki Kuusi pohti.

Toisaalta DNA:n Paula Miettinen muistutti, että ihmiset ovat todella ankaria johtajia itselleen. Hyvässä työyhteisössä pitää löytyä myös luottamusta, että ei ajauduta tekemään liikaa töitä ja kompensoimaan oman työn abstraktisuutta kaatamalla siihen lisää ja lisää tunteja.
Vanhan työn perään kukaan ei kuitenkaan haikaillut.

"Mä en usko, että tässä teltassa on montakaan sellaista, joka tekee jotain, mitä minun vanha isävainaa olisi kuvaillut oikeaksi työksi – mutta ihan hyvin pärjätään, eikö vain", Tuupin toimitusjohtaja Pekka Möttö tiivisti.

Tekoäly pakottaa miettimään etiikkaa

Robotiikan ja tekoälyn esiinmarssia tervehdittiin myös ilolla. Vaarin ajan oikeista töistä vapautuva ihminen saa lisää aikaa myös työelämässä miettiä vaikeampia kysymyksiä.

"Me teemme hitaat duunit, robotit nopeat. Sopii minulle loistavasti", Leena Mörttinen arvioi.

Keskustelijoiden mielestä muutos kuitenkin tulee olemaan hitaampi ja huomaamattomampi kuin hype antaa ymmärtää. Tilannetta verrattiin 90-luvun lopun mobiilihuumaan, jonka lupauksia lunastettiin vasta 15 vuotta myöhemmin.

"Ajan kanssa... Ei tule sitä yhtä robottitiistaita, jolloin yhtäkkiä kaikki muuttuu", Pekka Möttö komppasi.

Tekoälyn kanssa toisaalta myös oltiin huolissaan, että nyt leikitään oikeasti isoilla asioilla. Tietoturva pitää ihan oikeasti ottaa vakavasti, kuten myös kehittyvän tekoälyn eettinen puoli. Perimmäisten kysymysten äärelle pysähtyminen on kuitenkin myös mahdollisuus miettiä maailmaa uusiksi.

"Kun koodi kirjoittaa itse itsensä, niin se on meille hieno mahdollisuus pysähtyä miettimään, että miksi? Mitä varten, mikä motivoi?", Leena Mörttinen pohti.

Katso koko keskustelu videolta!

Avainsanat:

Tekoäly Liikkuva työ Robotiikka Muuttuva työ

Lue lisää uudesta työstä

3/2024 DNA Yrityksille

DNA:n vahvat pohjoismaiset hartiat takaavat sujuvat digipalvelut läpi Pohjolan

Artikkeli
3/2024 DNA Yrityksille

Katsaus kyberturvan nykytilaan – kyberresilienssin vahvistaminen on välttämätöntä

Artikkeli
3/2024 DNA Yrityksille

Valokuitu vai 5G FWA – tiedätkö nämä 5 asiaa kiinteästä 5G-yhteydestä?

Artikkeli
3/2024 DNA Yrityksille

Näin ennakoit kustannukset: hanki mobiililaitteet palveluna

Miltä näyttää teknologian vuosi 2024?

Uljaan uuden huomisen onnennumero on 14 – nimittäin niin monta nousevaa teknologiatrendiä esitellään DNA:n vuoden 2024 teknologiatrendiraportissa! Lue valppaasti, sillä monet näistä trendeistä tulevat jättämään jälkensä historiaan.

 

Pysy digitalisaation vauhdissa.

Tilaa DNA Yrityksille -uutiskirje sähköpostiisi!

Hyödynnetäänkö teillä jo uuden työn mahdollisuuksia? Ota yhteyttä – katsotaan yhdessä parhaat ratkaisut yrityksellesi.