Blogit

5G – kun hyvästä tulee huiman hyvää

Ensi vuonna se on täällä: paljon puhuttu 5G. Silloin Suomessa avautuvat viidennen sukupolven mobiiliverkot maailman ensimmäisten maiden joukossa ja myyntiin tulevat ensimmäiset 5G-laitteet, aluksi reitittimet ja sitten älypuhelimet.

Mitä 5G sitten merkitsee verrattuna 4G:hen, miksi se on kehitetty ja mitä se tuo tullessaan? Tärkeää on tiedostaa, että 5G ei korvaa 4G:tä vielä pitkään aikaan, vaan täydentää sitä vaiheittain. Teknologian vaiheittaisen evoluution vuoksi 4G on vielä 2020-luvun alkupuolella vahvasti mukana kuvioissa. Miksipä ei olisi, koska sekin kehittyy edelleen.

”Jo tänä päivänä 4G:n mahdollistama teoreettinen huippunopeus on parhaimmillaan yli gigabitti sekunnissa”, DNA:n radioverkkojohtaja Jarkko Laari muistuttaa. ”Hyvässä 4G:ssä käyttökokemus lähestyy jo hyvälaatuista kiinteää yhteyttä, ja 5G:ssä tilanne on luonnollisesti vieläkin parempi.”

Tulevaisuuden talouden moottori

Vieläkin parempaa kannattaa kuitenkin odottaa. 5G on suuri teknologiahyppy.

”Datanopeudet käytännössä noin kymmenkertaistuvat. Huippunopeudet nousevat jopa gigabitteihin sekunnissa”, DNA:n verkkojohtaja Ville Virtanen sanoo.

Tämän mahdollistaa 5G:n uusien taajuusalueiden tehokas käyttöönotto. Vauhdin tuntu kasvaa siksikin, kun verkon vasteaika putoaa parhaimmillaan millisekunnin tasolle – murto-osaan 4G:n viiveestä. Myös yhteyksien energiatehokkuus paranee. Yhden bitin siirtäminen vie 5G:ssä vähemmän virtaa kuin 4G:ssä.

Olennaista on huomata, että 5G on suunniteltu tulevaisuuden teknologiatalouden moottoriksi. Se mullistaa yhteiskuntia ja arkipäivää huimasti. Paljon puhutuista älykaupungeista tulee vihdoin totta.

Huippunopean mobiiliverkon ilman viivettä ennustetaan olevan tärkeässä roolissa itseajavien autojen tulolle osaksi arkiliikennettä. Tuki viivekriittiselle viestinnälle ja etäohjaussovelluksille paranee niin, että esimerkiksi etärobotiikan kaltaiset kriittiset sovellukset ovat turvallisesti käytettävissä.

Merkittävä 5G:n ajuri on esineiden internet. Tosin jo nyt DNA:n 4G-verkko mahdollistaa laajamittaiset esineiden internetin toteutukset, koska se tukee NB-IoT-teknologiaa. NB-IoT (Narrow Band Internet of Things) on alun perin osa 4G-standardia, mutta on sittemmin otettu osaksi 5G IoT-konseptia. NB-IoT:n suurimpia valtteja ovat aiempaa parempi kuuluvuus, päätelaitteiden edullinen hinta ja alhainen virrankulutus.

5G leviää askel askeleelta

Tietoliikennealan kattojärjestö 3GPP hyväksyi ja julkaisi 5G-standardin ensimmäisen version joulukuussa 2017. Sen jälkeen kuluu kuitenkin aikaa, ennen kuin standardin mukaisia verkkoja ja päätelaitteita on saatavilla. Vasta noin vuonna 2025 näemme, mitä 5G:n vaikutuksesta on tapahtunut ja mitkä ratkaisut siihen todella perustuvat.

Ensimmäinen 5G-verkon askel on ensi vuonna avautuvat 3,5 gigahertsin ja perinteisiä 4G-taajuuksia hyödyntävät 5G-verkot. Seuraava askel on korkeampien radiotaajuuksien 5G-verkot, jotka alkavat rakentua noin vuonna 2020 ja tuovat taas merkittävästi lisää nopeutta ja välityskykyä. Sen jälkeen tulee vielä lisää taajuuksia. Ensin 5G tulee kaupunkeihin, muutamassa vuodessa se leviää haja-asutusalueille.

Hyvän käsityksen 5G:n yleistymisestä antaa Etelä-Koreassa esitetty arvio. Sen mukaan vuonna 2020 noin 5 prosenttia maan mobiilikäyttäjistä käyttää 5G:tä, seuraavana vuonna jo 30 prosenttia ja 90 prosenttia vuonna 2026.

Ville Virtanen uskoo, että etenkin yrityskäyttäjiä kiinnostaa 5G:ssä verkon virtualisoinnin mukanaan tuoma entistä joustavampi arkkitehtuuri. ”Sovellusten erilaiset tarpeet ja asiakaskäyttökohteet voidaan 5G:n arkkitehtuurissa huomioida entistä tehokkaammin”, hän sanoo.

Lue myös artikkeli, jossa kerrotaan, mitä 5G:n mahdollistama yritysverkon viipalointi tarkoittaa.

Avainsanat:

5G Verkko 4G Mobiili

Lue lisää uudesta työstä

Artikkeli
4/2024 DNA Yrityksille

Tee asiakaspalvelusta yrityksesi kruununjalokivi – Ota käyttöön tekoälyvalmis monikanavainen asiakaspalveluratkaisu

Artikkeli
4/2024 DNA Yrityksille

Hiekka-akku on tämän hetken puhuttavin innovaatio – Polar Night Energyllä on kunnianhimoiset kasvutavoitteet

Artikkeli
4/2024 DNA Yrityksille

Mullista yrityksesi asiakaspalvelu tekoälyn voimalla – asiakaspoistuma pienenee, myynti kasvaa ja työntekijäkokemus paranee

Artikkeli
4/2024 DNA Yrityksille

Asiakkaan tukena joka käänteessä – DNA:laiset syttyvät asiakaskohtaamisista ja kokevat työnsä merkitykselliseksi

Miltä näyttää teknologian vuosi 2024?

Uljaan uuden huomisen onnennumero on 14 – nimittäin niin monta nousevaa teknologiatrendiä esitellään DNA:n vuoden 2024 teknologiatrendiraportissa! Lue valppaasti, sillä monet näistä trendeistä tulevat jättämään jälkensä historiaan.

 

Pysy digitalisaation vauhdissa.

Tilaa DNA Yrityksille -uutiskirje sähköpostiisi!

Hyödynnetäänkö teillä jo uuden työn mahdollisuuksia? Ota yhteyttä – katsotaan yhdessä parhaat ratkaisut yrityksellesi.