Herkistely tuo kisakunnon esiin – tai päästää mielen möröt irti

Maastohiihdon maailmancupin kiivain kilpailuvaihe on nyt takana ja edessä on laskeutuminen arvokisojen aikaan. Mistä puhutaan, kun urheilijat sanovat aloittavansa herkistelyvaiheen ennen tärkeitä kisoja? C Moren hiihtotiimin asiantuntija Jari Isometsä ja selostaja Antero Mertaranta tekevät selkoa asiasta.

Hiihdossa ja muussa kestävyysurheilussa herkistelyvaiheeksi voidaan katsoa käytännössä noin kolme arvokisoja edeltävää viikkoa. Harjoittelua kevennetään, mutta sitä ei kuitenkaan kokonaan heivata. Missä raja menee?

– Kyse ei ole kunnon, vaan lihaksiston herkistelystä. Kunnolle ei enää viimeisen kahden kolmen viikon aikana pysty hirveästi mitään hokkuspokkustemppuja tekemään, Isometsä taustoittaa.

– Se ei tarkoita sitä, etteikö treenattaisi, vaan sitä, että harjoittelun luonne muuttuu kevyemmäksi. Myös lihashuolto tulee suurempaan rooliin, ja siirrytään enemmän hierontaan sekä kevyisiin juoksulenkkeihin, hän jatkaa.

Pohjakunto on siis jo luotu, mutta elimistöstä on saatava kauden tärkeimpiin kisoihin maksimaalinen suoritustaso esiin. Mertarannan mukaan tämä on helpommin sanottu kuin tehty, sillä kaikki tämän päivän huippuhiihtäjät harjoittelevat niin laadukkaasti, että eroja on hankala saada aikaiseksi.

– Kestävyysurheilussa on todella vaikea löytää sitä, millä toimenpiteillä se herkkyys löytyy. Ja sitähän tarvitaan hiihtomatkoilla tosi paljon, jotta saadaan koneesta kaikki irti.

– Jos diesel vain nakuttaa sillä tavalla, ettei urheilija juuri edes hengästy, mutta siitä huolimatta ei tapahdu mitään, niin silloinhan se kertoo juuri tästä, että herkkyys on hukassa, Mertaranta sanoo.

Epävarmuus varmin tie tuhoon

Kehon rauhoittuessa rasitustilasta myös mieli alkaa automaattisesti tehdä omaa työtään suurkisoja varten.

Herkistelyvaiheeseen on aina sitä helpompi siirtyä, mitä paremmin kausi on sujunut harjoitusohjelman ja kilpailutulosten valossa. Jos taas kaikki ei olekaan mennyt valmistautumisessa nappiin, kovasta rytmistä voi olla vaikea päästää irti.

– Itseluottamus ja itsevarmuus ovat herkistelyvaiheessa erityisen tärkeitä asioita. Silloin virheitä on helpompi välttää, Isometsä tietää kokemuksesta.

– Niin kauan kuin harjoittelu jatkuu määrällisesti ja tehollisesti kovana, elimistö on koko ajan pienessä väsymystilassa. Sieltä ei vain saa maksimaalista tulosta aikaan.

Isometsän mukaan pahin virhe on livetä aiemmin tehdystä suunnitelmasta oman epävarmuuden takia. Hän tietää urheilijoita, jotka ovat alkaneet testata omaa kuntoaan joka toinen päivä toistuvilla tehoharjoituksilla, vaikka kroppa on jo huutanut lepoa.

– Stressi ja epävarmuus ovat lähes varma tie siihen, ettei varmasti pärjää, hän sanoo.

– Minulla oli itselläni sellainen tapa, että minä yritin olla miettimättä, olenko kunnossa vai en. Minä tiesin koko ajan, että olen kunnossa. Silloin en pohtinut joka aamu, että miltäköhän tämä nyt tuntuu. Minä vain annoin mennä. Jos perustyö on tehty hyvin ja kilpailut ovat onnistuneet, niin mitä sitä turhaan stressaamaan, Isometsä pohtii.

Urheilijan iskukyvyn löytyminen arvokisoihin on hyvin yksilöllinen asia. Joillain urheilijoilla viimeisistä maailmancupin kisoista voidaan suoraan todeta, että suoritustaso ei tule tästä paranemaan myöskään olympialaduilla. Toisaalta taas on olemassa Matti Heikkisen tapaisia hiihtäjiä, jotka saattavat virittää itsensä käsittämättömän lyhyessä ajassa mitalivauhtiin, vaikka valmistavat kisat olisivat menneet täysin penkin alle.

– Jotkut tietävät olevansa kunnossa, vaikka kisat menisivät pieleen, mutta toiset ovat taas hyvinkin herkkiä sille, jos viimeiset kisat menevät huonosti, Isometsä puntaroi.

Mertaranta tuntee tapauksia, joissa urheilija on alkanut kuulostaa rikkinäiseltä levysoittimelta, joka jankuttaa kunnon löytymisestä, vaikka kaikki muut näkevät junan jo menneen.

– Jotkut urheilijoista puhuvat joko valmentajan suulla tai sitten itse aivan puuta heinää omasta tasostaan, Mertaranta sanoo.

– Välillä tuntuu, että eihän tuo usko enää itsekään siihen, mitä puhuu.

Avainsanat:

urheilu alppi