DNA Oy -konsernin alku lyhyesti
-puhelinyhtiöiden matkapuhelinoperaattorista täyden palvelun tietoliikenneyhtiöksi
- Alueelliset puhelinyhtiöt perustivat matkapuhelinoperaattorin 1999.
- Liittymämyynti käynnistyi ja DNA-brändi lanseerattiin 2001.
- Telia Mobilen sivuliike Suomessa ostettiin 2003.
- Matkapuhelinmarkkinoiden hyperkilpailu vaati uudistumista 2004.
- Toiminta organisoitiin uudelleen (Finnet Oy-konserni) 2005.
Matkaviestinoperaattorista tietoliikennekonserniksi
Yhtiö on syntynyt hieman ennen 2000-luvun taitetta. Vuonna 1999 perustettiin silloisen Finnet-ryhmän puhelinyhtiöiden laajentamiseksi kolme matkaviestinnän yhteistyöyhtiötä. Näistä yhtiöistä on eri vaiheiden kautta syntynyt konsernin matkaviestinliiketoiminnan yhtiö DNA Finland Oy.
Omistajina oli alkuvaiheessa noin 40 suomalaista puhelinyhtiötä.
Valmistelut uuden valtakunnallisen matkapuhelinpalvelun avaamiseksi tehtiin vuoden 2000 aikana. Verkko avattiin, laaja markkinointi käynnistyi ja DNA-liittymien myynti alkoi vuoden 2001 helmikuun alussa.
DNA muuttui matkaviestinoperaattorista merkittäväksi tietoliikennealan toimijaksi vuonna 2007. Tätä muutosta seurasivat myös merkittävät omistukselliset järjestelyt. DNA:n yhdeksi omistajaksi tuli pääomasijoittaja 3i, kun suuri määrä puhelinyhtiöitä luopui DNA-omistuksistaan.
Nykyinen DNA-konserni aloitti toimintansa 1.7.2007, kun DNA Oy:n (siihen asti emoyhtiön nimi oli ollut Finnet Oy) liiketoiminnot ja kuuden puhelinyhtiön liiketoiminnot yhdistettiin. Yhtiöön tuli matkaviestinliiketoiminnan ohelle vahva kiinteän verkon liiketoiminta, joka sisältää puheen, datan, kaapeli-tv:n ja turvallisuuspalvelut sekä kodeille että yrityksille.
- DNA teki vuosina 2007 ja 2008 useita liiketoimintakauppoja, joilla siirrettiin yhteistyökumppaneiden kautta hoidettaviksi tehtäviä, joita ennen hoidettiin organisaation sisällä.
- DNA karsi liiketoimintojen yhdistämisestä syntyneitä päällekkäisiä toimintoja ja vähensi henkilökuntaa erilaisten järjestelyjen kautta yli sadalla henkilöllä.
- DNA Kauppa- ja DNA Market -myymäläketjujen liiketoiminnat yhdistettiin vuoden 2008 alussa.
- DNA kertoi toukokuussa 2008 laajentumisestaan: yritysmyynnin yksiköt perustetaan kahdeksalle uudelle talousalueelle
- Vuonna 2009 DNA:n toiminnot keskitettiin yhteen organisaatioon ja siirryttiin teknologiapohjaisesta ajattelumallista asiakaskohtaiseen jakoon: kuluttajaliiketoiminta ja yritysliiketoiminta.
- DNA kasvaa erottuvalla markkinoinnilla ja edullisella hintamielikuvalla. Uusinta tietoa ja taitoa sekä vahvuuksia hyödyntämällä pysymme kehityksen kärjessä. DNA on kevyt ja tehokas toimija ja hyvä asiakaspalvelija.
Welho osaksi DNA:ta
DNA Oy sopi 31. toukokuuta Sanoman kanssa Welhon liiketoiminnan ostamisesta. Viranomaisilta saatujen myönteisten päätösten jälkeen liiketoimintajärjestelyn ehdot ovat täyttyneet, joten Welho yhdistyi DNA:han 1.7.2010. Welhon ja DNA:n palvelut laajenevat ja sisältöpalvelujen kehitys vauhdittuu.
Liiketoimintajärjestely yhdistää kahden vahvan toimijan voimavarat: Welholla on vahva ote pääkaupunkiseudun kiinteän verkon liiketoiminnasta, kun taas DNA on vahva valtakunnallinen matkaviestinoperaattori 25 prosentin markkinaosuudella ja johtava kiinteän verkon toimija Oulun, Lahden, Turun, Porin ja Kuopion talousalueilla.
DNA:lla on kaupan voimaantulon jälkeen noin 3 miljoonaa asiakasta, joista kaapeli-tv-asiakkaita lähes
600 000. Tämä tarkoittaa DNA:lle johtavan tv-toimijan asemaa: yhdistymisen jälkeen yhtiöllä on 43 prosentin markkinaosuus kaapelitelevisiomarkkinassa.
Yritysliiketoiminta vahvistui yritysostolla
DNA vahvisti yritysliiketoimintaansa 12.7.2011 ostamalla tietoliikenne- ja tietoturvapalveluja tarjoavan Forte Netservices Oy:n, jonka palveluja on käytössä 60 maassa. Sen 37 työntekijää jatkoivat yhtiön palveluksessa. Forten pääkonttori on Espoossa, ja sillä on toimipisteet Moskovassa, Pietarissa ja Bangkokissa.
Forte Netservicesillä on erinomaisesti tuotteistetut palvelut ja korkea asiakastyytyväisyys, ja kaupan ansiosta DNA voi tarjota entistä kattavammat palvelut PK- ja suurasiakkaille ICT-hallintapalvelumarkkinoilla.